torstai 6. joulukuuta 2012

Suomen itsenäisyydestä ulkomailla

Näin se Suomi sitten täyttää jo 95 vuotta tänään. Onnea Suomi!

Minulla onkin sitten päivän kunniaksi pitkä työpäivä. Menen töihin kymmeneksi ja olen siellä puoli kahdeksaan, kun olen sijaisena vielä iltaopetuksessakin. - Olen monena vuotena nauranut, että entäs jos ottaisin palkallisen virkavapaan Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi :). Siihen saattaisi nimittäin periaatteessa ehkä olla mahdollisuus ainakin meidän kunnan virkavapaasääntöjen mukaan. En ole kumminkaan sitä koskaan tehnyt.

Norjalais-suomalainen yhdistys järjestää ainakin tänä vuonna itsenäisyyspäivän juhlan Oslossa Vestre Akerin seurakuntatalon tiloissa. Se on maksullinen ja sieltä saa ohjelman mukaan perinteistä suomalaista jouluruokaa. - Samoin Bergenissä on kuulemma itsenäisyyspäivän juhla.

Suurlähetystö on kiinni juhlapäivän kunniaksi.

Tästä linkistä löytyy Suomen presidentin Sauli Niinistön tervehdys ulkomailla asuville suomalaisille: http://www.presidentti.fi/Public/default.aspx?contentid=263820&culture=fi-FI

Mitä Suomen itsenäsyys sitten merkitsee minulle, ulkomailla asuvalle Suomen kansalaiselle? Olen ylpeä suomaisista juuristani, enkä ole aikonut vaihtaa passiani minkään muun maan passiin (Norjassa ei ole minun tilanteessani mahdollista pitää molempia passeja). Niin kauan kun asun Pohjoismaissa, ei asialla ole niin suurta merkitystäkään käytännössä. Mutta koen myös, että Suomen kansalaisuudesta luopuessa kadottaisin osan identiteetistänikin.

Jukka Kuoppamäki laulaa ihanasti tässä sinisestä ja valkoisesta: http://youtu.be/Rr7loPC3bJk

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille meille suomalaisille ympäri maailman!

16 kommenttia:

  1. Vesisaaressakin juhlitaan Suomen itsenäisyyttä : jokaisella koululla on juhlat (soihtukulkue, puhe, kynttilät, liput, glögiä jne.) ja illalla soihtukulkue ja ...
    Teen bloggauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vau, siellähän onkin ollut oikein kunnon kemuja!

      Poista
  2. Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin sinne työpaikallesi!
    Oletko koskaan osallistunut siellä Norjassa Suomen itsenäisyyspäivän juhliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan osallistunut mihinkään itsenäisyyspäivän juhliin täällä. Viime vuonna muuten istuin lentokoneessa Suomesta tänne itsenäisyyspäivänä. Ihmettelin, kun merkkipäivää ei mainittu millään tavalla Finnairin koneessa...

      Poista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää sinne!
    Täällä Kirkkoniemessä norja-suomiseura järkkää kahvit illalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että päivää siellä pohjoisessa muistetaan.

      Poista
  4. Hyvää itsenäisyyspäivää Tuula! En ole tainnut jättää osoitetietojani suurlähetystölle täällä sillä en saanut kutsua enkä viime vuonnakaan mutta jotkut tutut saivat. Sen sijaan ensi viikolla vietämme itsenäisyyspäivää jälkijunassa suomalaisessa kirjastossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan paljon ne sienne suurlähetystöön juhliin kutsuu ihmisiä?

      Poista
  5. Hyvaa İtsenaisyyspaivan viimeista tuntia sinne Norjaan.
    Minulla on kaksoiskansalaisuus, joten ei ole tarvinnut luopua Suomen kansalaisuudesta. En tieda, mita olisin siina tilanteessa tehnyt, jos ei olisi ollut mahdollisuutta kaksoiskansalaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ihmetyttää, että lähes kaikkialla muualla on mahdollisuus kaksoiskansalaisuuteen, mutta ei täällä...

      Poista
  6. Hei Tuula, terveisiä taas täältä naapurista Valdresista. Ensiksi haluan kertoa, että blogisi on ollut minulle kovin tärkeä. Varsinkin siinä vaiheessa, kun mietin tänne muuttamista. Pohdin, voiko näin maalla asua ja totesin, että kyllä voi:). Ensimmäinen lukemani postauksesi oli muuten "helmiäistaivaasta", muistan sen vielä selvästi! Joten kiitos sinulle! Sitä aina miettii, että pitäisi kiittää, mutta ei tule koskaan sanoneeksi ääneen... Olen ollut myös harmittavan laiska kommentoimaan kirjotuksiasi, vaikka olen lukenut niitä jo pitkään. Mutta yritän korjata tapani! Olen lopultakin aloittanut omankin blogin tästä omasta maalaiselämästäni ja olisi mukava "verkostoitua" teidän muiden Norjan suomalaisten kanssa. Oma blogini löytyy osoitteesta www.samanotavanalla.blogspot.no.

    En löytänyt sähköpostiosoitettasi, joten viesti tulee nyt tätä kautta...muuten olisin laittanut sähköpostia. Voit itse valita, haluatko tämän julkaista vai et.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella iloinen kommentistasi! Hienoa, että blogista on ollut jollekin hyötyä :).

      Nyt olen kurkkimassa blogissasi joka ikinen päivä useaan otteeseen. Toivottavasti muutkin löytävät sen!

      Poista
  7. Hyvää itsenäisyyspäivää hieman myöhässä! Ålesundissa on kuulemma myös vuosittain vastaanotto, me vietimme ystävien (yksi ystävistäni on suomen ruotasalainen) kanssa juhlapäivää kainuulaisen kalakukon merkeissä :)

    Ja ihanaa alkavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.