lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosikatsaus

Vuosi 2016 jää muistoihin hyvänä ja onnellisena vuotena. Olen saanut olla terve, olen saanut matkustaa, vuoden aikana on ollut monia mukavia juhlia ja tapahtumia. Olen kerännyt tähän postaukseen muutamia kännykkäkuvia vuoden varrelta.

Tammikuussa trubaduuri kävi soittelemassa keittiössäni ja kävin talven ainoalla hiihtolenkillä. Maisemista ei voinut valittaa.



Helmikuussa sain leikkiä prinsessaa ja olin ensimmäistä kertaa Oslon Oopperatanssiaisissa. Tuo tapahtuma teki todella vaikutuksen.



Maaliskuussa olen näköjään käynyt ainakin Oslossa ja Bærumissa kuvien perusteella.



Huhtikuussa oli pääsiäinen ja silloin meillä otettiin rennosti, eikä käyty edes hiihtämässä.



Toukokuussa alkoi avoautokausi, vaikka välillä oli viileääkin. Mutta esim alakuvan Helgøyan vierailu sujui kauniissa auringonpaisteessa.



Kesäkuussa oli tyttäreni rippijuhlat, nekin alkukesän auringon helliessä. Heti juhlapäivän jälkeen kävin pienessä jalkaleikkauksessa. 



Kesä- ja heinäkuitten vaihteessa olimme Saksan risteilyllä. Ja heinäkuun lopulla perinteisellä Allsang på grensen reissulla Haldenissa.



Elokuussa ajelimme Langedragiin katselemaan eläimiä. Ja seuraava reissu oli länsirannikolle.



Syyskuussa olin oopperassa. Kotona alkoi syksy jo tehdä kovasti tuloaan luonnon värejä katsoessa.



Lokakuun alussa lensimme syyslomalla Gdanskiin. Ja loppukuusta olin jälleen oopperassa.



Marraskuu vei meidät tanssimaan Washington DC:iin. Se oli hyvä tauko syksyn työrupeamaan.



Joulukuussa rauhoituin adventtiin ja joulun sanomaan.



Kiitos tästä vuodesta! Onnea tulevalle!