maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2013


Me kaikki kaksi- ja nelijalkaiset 
täällä Hågåa`ssa 
toivotamme teille kaikille 
onnellista uutta vuotta 2013!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Mitäs tässä

Eilen illalla oli lämpöasteita ja vettäkin tihuutteli. Yöllä tulivat sitten lumet katolta oikein kunnolla rymistellen. Onneksi on sen verran vino katto, ettei tarvitse kenenkään sinne kiivetä lumia pudottelemaan.



Aamulla olikin sitten aivan uskomaton hernerokkasumu. No, oikeastaan siinä ei ole mitään ihmettelemistä. Täällä ovat pilvet alhaalla useinkin.

Nyt iltapäivästä taivas hiukan kumminkin raottui ja aurinkokin pilkahti pienen hetken näkyville.


Kävin pienellä potkukelkka-ajelulla. Kelkka meni aikamoista haipakkaa tuota meidän tietä alas postilaatikolle.

Horg lill ulkoilee nykyään lehmien kanssa. Ovat ilmeisesti ihan mukavaa ulkoiluseuraa.


















Eilen laitoin helppoa ruokaa: lohta kermalla ja manteleilla ja lisäksi seesaminsiemenperunoita ja uunijuureksia. Kaikki kypsyi kerralla uunissa.


















Tässä ne vaan vuoden viimeiset päivät kuluvat ilman mitään kiireitä. Koti näyttää siltä miltä näyttää. Mutta "talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan". Eläinten on saatava ruokansa ja muista kotihommista yritetään luistaa mahdollisimman paljon näin lomalla. Koko meidän porukka ollaan oltu sitä paitsi pienen flunssan kourissa. Siksi onkin ollut erityisen mukavaa seuraa minulla Jo Nesbøstä. Yksi ja puoli kirjaa on luettuna :).

Toyalta terveisiä!


torstai 27. joulukuuta 2012

Olen taas neulonut lapasia...

Aina välillä iskee neulomisinnostus. Olen nyt vapaalla ollessa neulonut ja huovuttanut taas näitä lapasia. Neljä paria on tullut tikutettua. Yhdet ehdin antamaan joululahjaksi. Takimmaiset ovat minulle itselle ja etummaiset Maikille. Näissä ei sormet palele. Täytyy kai huomenna käydä kaupasta lisää lankaa.


Romjul - välipäiviä

Joulun ja uudenvuoden väliä kutsutaan Norjassa sanalla romjul.

Monilla on vapaata, perinteisesti kaupat ovat olleet auki vain osan päivää (tosin nyt taitaa kaupatkin olla auki melkein normaalisti), perheet viettävät aikaa yhdessä ja jouluruokia syödään edelleen. Kaupoissa käy muuten aikamoinen kuhina, kun ihmiset käyvät vaihtamassa joululahjojaan sopivampiin. Lisäksi alennusmyynnit alkavat vähitellen, huipentuen kumminkin tammikuun alun ulosheittohintoihin.

Me käytiin pikaisesti Maikin kanssa Lillehammerissa hakemassa hänelle talvikengät alennusmyynnistä. Kannatti odottaa muutama päivä ja saada kunnon kengät puoleen hintaan :).

Aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta kotiin ajaessa:


Nyt yritetään sitten päästä eroon jouluherkuista. Minun brunssini useampana aamuna on ollut suurinpiirtein tämmöinen. Kotonatehtyä porkkana- ja lanttulaatikkoa, punajuurisalaattia, katkarapusalaattia, jotain tuoretta (tässä kirsikkatomaatteja) ja leivän sijasta potetlefseä (perunasta ja jauhoista paistettuja ohuita "lettuja") kotileipomosta. Lisäksi kylmäsavulohta minulla ja muilla joko ribbeä (siankylkeä) tai muuta lihaa.


Mukavaa loppuvuotta!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Lunta tulvillaan

Täällä on satanut parit viime päivät lunta. Todella paljon lunta. Joku sanoi sitä tulleen puolisen metriä...

Ajokeli on ollut joulun menoliikenteessä todella huono liukkaan pakkaslumen vuoksi. Kahtena viimeisenä päivänä on sattunut useita ulosajoja ja nokkakolareita. Traktoreilla on ollut töitä, kun ovat vetäneet autoja pois tienvarsilta. Kova tuuli jossain vaiheessa teki myös sen, että useita vuorten yli kulkevia teitä jouduttiin sulkemaan tai ajoneuvot joutuivat ajamaan saattueessa aura-auton perässä.

Mutta ei niin pahaa, jos ei jotain hyvääkin. Lumi toi tullessaan kaivatun eristeen talojen ympärille. Vähäisen lumen ja kovien pakkasten vuoksi on moni pelännyt vesiputkien jäätymistä. Ja taloissa on lämpimämpikin, kun lumi on suojaamassa. Ja ennen kaikkea saimme sen vanhanajan joulutunnelman isoine lumikinoksineen.

Tässä pari eilen otettua kuvaa meidän verannalta. Tai ei sinne verannalle ole asiaa ennen kuin lapioimme lumet sieltä. Ovea ei saa lumivallin vuoksi auki...




maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulurauhaa


Kuuntele! Tiukuja voi kuulla
joulu on jo porraspuulla.
Kirkas tähti hohtaa,
jouluun sinut johtaa.
Sytytä kynttilä, hiljene tovi,
avaa joululle ovi.



Oikein hyvää joulua!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kolme tuntia sitten, vuonna 2001...

Meillä on tänään synttärit!

Maikki syntyi Lillehammerin sairaalassa jouluaatonaattona. Nyt on sitten neiti 11v. Syntymäpäiväpaketissa ei ollut iPad eikä iPhone eikä edes oma taulutelkkari... Vaan


kuntoa kohottava potkukelkka!

Norjassa on tapana herätellä syntymäpäiväsankari sängyssä aamiaistarjottimella ja lahjoilla. Me kun ei olla aivan norjalaisia, niin meillä se ei ole ollut koskaan tapana. Ja olisi tuo ollutkin hassua viskata sänkyyn iso potkukelkka :).

Aatonaaton ohjelmassa on siis perinteisesti päivänsankarin juhlintaa. Kuuluuko sinun aatonaattoosi perinteitä?

perjantai 21. joulukuuta 2012

Vielä joululahjoista

Norjalaiset käyttävät vuosi vuodelta enemmän rahaa joululahjoihin. Tänä vuonnakin kuulemma 2,5 kertaa enemmän kuin kaikki muut eurooppalaiset. Kyselyn mukaan jokainen norjalainen käyttäisi noin 6000 Norjan kruunua (eli noin 815 euroa) joululahjaostoksiinsa!

Joululahjat ovat tulleet kalliimmiksi. Lapsille (siis ihan kymmenvuotiaillekin) ostetaan iPhoneja ja iPadeja, puhumattakaan muista kännyköistä ja tietokoneista. Erityisesti kaikenlainen elektroniikka on suosittua joulukuusenaluskamaa. Muualla Euroopassa kuulemma ostetaan enemmän kirjoja ja vaatteita.

Ajatuksia herättävää...

Kuinka paljon sinä käytät rahaa joululahjoihin? Mikä merkitys joululahjoilla on sinulle? Kenelle annat joululahjoja? Kenelle haluaisit antaa joululahjoja?

Yksi hyvä vaihtoehto tässä:


Ja sitten varoituksensana niille, jotka ovat laittaneet pakettiin sen iPadin:

http://www.snotr.com/video/8965/

Mukavaa perjantaita!

torstai 20. joulukuuta 2012

Lomalle!

Tänään oli sitten viimeinen päivä töissä ennen joulua. Meillä oli vaan opettajien jouluateria. Ruoka oli hyvää ja puheet olivat mieltä lämmittäviä. Nyt on hyvä aloittaa loma.

Kotimatkalla oli sininen hetki juuri alkamassa ja siitähän piti yrittää ottaa kuva autoa ajaessa:


Keskiviikkona oppilaitten joulujuhlassa meillä kävi tämmöinen vieras. Tunnistatteko tyypin? Se antoi kaikille pussukan, jossa oli pipareita, klementiini ja karkkia.


Oikein mukavaa pian alkavaa viimeistä adventtiviikonloppua! Jokohan olisi aika alkaa laittamaan joulua?

tiistai 18. joulukuuta 2012

Lahjuksia

Norjalaiset rakastavat joululahjoja. Kaikilla on piiiitkät listat kenelle täytyy ostaa lahja. Ja sitten hehkutetaan, kun on jo ostanut niin ja niin monta ja varsinkin, kun kaikki lahjat on pulkassa.

Hmmm, minä olen vähän toista maata. Olen sitäpaitsi ostanut vasta kolme lahjaa... Mitenkä pitkä aika sitä on siihen jouluaattoon???

Mutta tässä tyttäreni keittion lattialla pakkailee pienet lahjapaketit jokaiselle luokkakaverille. Ei ole tullut äitiinsä...


Katti Kamala oli sitä mieltä, että hänestä saattaisi olla apua pakkauspuuhissa.


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tunnustus ♥

Kosmetiikkatestin Ninni muisti minua näin sunnuntaiaamuna tällä ihanalla tunnustuksella.



Ninnillä on aivan ihana kosmetiikkablogi, jossa hän kokeilee erilaisia tuotteita. Ei mikään bling bling blogi, vaan ihan oikeita kunnon tuotteita ja sopivia aikuisille ihmisille. Välillä blogissa on arvontoja. Voitin sieltä muuten vähän aika sitten "Herätä kauneutesi"-kirjan ja Dr Hauschkan tuotteita! En ole voinut esitellä voittoani vielä täällä, kun se lähetettiin Suomen osoitteeseen.

Mutta sitten tämä tunnustus siis.


Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa joka antoi sinulle hienon tunnustuksen 
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempi blogille ja kerro heille siitä kommenteilla 
3. Kopioi post in-lapun kuva ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post in-lapulla ja toivo et lempiblogisi jakaa sen eteenpäin.


Tässä minun viisi lähes päivittäin vierailemaani blogia:

1. Uusin tuttavuuteni "saman Otavan alla" 
   - naapurikylän tytön blogi, aivan ihania kuvia ja juttuja

2. "Akaasian alta" 
   - kertoo elämästä Afrikan taivaan alla, todella koukuttavaa lukemista ja katsomista

3. "Omamaamansikka"
   - kertoo elämästä Ameriikan ihmemaassa, paljon ajatuksia herättäviä postauksia

4. "Tillariinan fotobox"
   - kauniita kuvia ja mukavia tekstejä

5. "Lahnakuttava"
   - Maelkan omin sanoin: hohhailua rintamamiestalossa, onneksi Maelka palasi blogimaailmaan!

Olkaatten hyvät! Te tuotte blogimaailman sen pienen tarvittavan lisän!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Å helga natt - Sissel Kyrkjebø

Tässä Norjan ikioma ja iki-ihana laululintunen Sissel Kirkjebø laulaa yhden niistä monista kauneimmista joululauluista.

Sillä tämä Sisselin tähän halusin, kun hän osti joku aika sitten tästä meidän aika läheltä eli Hovista itselleen Minde gårdin. Sissel asui vuosia Tanskassa ja muutti joku vuosi sitten takaisin Norjaan. Ja on nyt sitten asettumassa tänne maaseudulle :).

torstai 13. joulukuuta 2012

Piparinpaistoa Torbjørn Egnerin tahtiin

Eilen illalla paistoivat lapset piparkakkuja täällä kotona.



Kenelle teistä on tuttuja Thorbjørn Egnerin Hyppelihiiri Myökki-Pyökkimetsässä sadun hahmot? Tämä Piparinpaistolaulu kuuluu täällä jouluun!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Häät 12.12.12

Telkkarissa on aamulla ollut aamulähetyksessä häät. Tämän historiallisen päivän kunniaksi oli tämä pariskunta päättänyt sanoa jaa telkkarissa. Tämän jälkeen ei sitten enää tuommoisia päiviä tulekaan, joten nyt oli viimeinen mahdollisuus saada hääpäiiväksi tasaluku.

Laitan tähän linkin häätilaisuudesta, kun en ole ehtinyt filmiä itsekään vielä katsomaan. Tästä se löytyy. Onnea pariskunnalle!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Pakkaspäivä

Kävimme tänään vapaapäivän kunniaksi ostoksilla Gjøvikissä. Piti ottaa pari kuvaa, kun oli niin kirkas ja kaunis pakkaspäivä. Tässä Vardalin kirkon kohdalta:




Viimeaikainen kuninkaallinen debatti

Kruununprinsessa Mette-Marit käväisi lokakuussa Intiassa hoitamassa kaksosvauvoja, jotka korvikeäiti (surrogat) oli saattanut maailmaan prinsessan ystäväpariskunnalle (homopariskunta). Ystävät eivät ehtineet saamaan viisumia, kun synnytys alkoi ja vauvat olisivat joutuneet olemaan yksin synnytysklinikalla. Niinpä prinsessa sai järjestettyä viisumin itselleen ja matkusti hoitamaan vauvoja ja toimitti vauvat klinikalta muualle.

Tästä on nyt sitten noussut joissakin piireissä kova keskustelu. Lähinnä keskustelu on pyörinyt surrogat-teeman ympärillä. Kuka käyttää ketä hyväksi jne. Myös prinsessan poliittisesta kannasta asiaan on keskusteltu. Kuninkaallisethan eivät perinteisesti osallistu Norjassa politiikkaan ja matkustamalla hän on antanut "julkisen mielipiteensä" asian puolesta.

Tässä kongehuset.no sivuilta asiasta:

Kronprinsessen i India

Den 23. - 28. oktober 2012 reiste H.K.H. Kronprinsessen til New Dehli, India, for å ta seg av to nyfødte barn som lå alene på et sykehus mens fedrene ventet på visum.
03.12.2012
Barnas fedre er nære venner av Kronprinsessen og en av dem er daglig leder i Kronprinsparets Fond på 80%, det resterende arbeider han i Det kongelige sekretariat. Kronprinsessen returnerte til Norge etter at barnas nære familie ankom og overtok ansvaret.
Ambassaden i New Dehli ble varslet om at hun kom på privat reise. Kronprinsessen bodde på hotell og reisen er betalt av private midler.
Kronprinsessen har ikke med dette tatt stilling i surrogati-debatten.
Kronprinsessen:
”Noen ganger i livet står man i en vanskelig situasjon med få eller ingen gode løsninger. Det er i slike situasjoner at man må gjøre vanskelige valg, selv om det kan ha en pris. Jeg opplevde dette som en slik situasjon.
For meg handlet dette om to nyfødte barn som lå alene på et sykehus i Dehli. Jeg var den som kunne reise. For meg var det viktig å bidra med det jeg kunne gjøre.
Etter å ha diskutert spørsmålet med mannen min, tok jeg min beslutning. Han var enig i at jeg burde dra.
Det pågår en viktig debatt i samfunnet om surrogati. For meg var dette ikke ment som et innlegg i denne debatten. For meg dreide dette seg om at jeg var den som kunne hjelpe to nyfødte barn som var alene i verden.”

Kisu miettii menisikö ulos.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Jouluevankeliumi nuorisokielellä

Maikilla on aika hauskat opettajat. Tänään saivat RLE(religion, livssyn, etikk)-tunnilla jouluevankeliumin kirjoitettuna nuorisokielellä :). Minua kyllä nauratti tämä nuorten nykykielellä kirjoitettu Raamatun kirjoitus :D. Siellä oli niin Facebookin likes ja followers ja paljon paljon muuta. Norjankielentaitoisille lukemista:

lauantai 8. joulukuuta 2012

Barcelona (Live) - Freddie Mercury & Montserrat Caballé - 1988



Minkä suuren taiteilijan maailma menettikään aikoinaan Freddie Mercuryn kuoltua...

perjantai 7. joulukuuta 2012

Tässä ne nyt on ;)

En ole saanut luettua yhtään kirjaa viimeisen Harry Holeni (siis se Jo Nesbøn dekkarisarja) luettua. Olen odotellut, että jatkokirjat ilmestyisi jostain vaikka kirjavaihdon myötä. Vaan nyt en jaksanut enää odottaa ja kun tuo joululomakin lähestyy, niin tilasin kolme uupuvista kirjoista AdLibriksen kautta. Tämä olkoon joululahjani itselleni :). Melkein 2000 sinua Harry Holea!!! Mitä muuta ihminen voi itselleen toivoa?


Tämä viikonloppu menköön Nesbøn seurassa sohvalla. Hyvää viikonloppua teillekin!

torstai 6. joulukuuta 2012

Suomen itsenäisyydestä ulkomailla

Näin se Suomi sitten täyttää jo 95 vuotta tänään. Onnea Suomi!

Minulla onkin sitten päivän kunniaksi pitkä työpäivä. Menen töihin kymmeneksi ja olen siellä puoli kahdeksaan, kun olen sijaisena vielä iltaopetuksessakin. - Olen monena vuotena nauranut, että entäs jos ottaisin palkallisen virkavapaan Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi :). Siihen saattaisi nimittäin periaatteessa ehkä olla mahdollisuus ainakin meidän kunnan virkavapaasääntöjen mukaan. En ole kumminkaan sitä koskaan tehnyt.

Norjalais-suomalainen yhdistys järjestää ainakin tänä vuonna itsenäisyyspäivän juhlan Oslossa Vestre Akerin seurakuntatalon tiloissa. Se on maksullinen ja sieltä saa ohjelman mukaan perinteistä suomalaista jouluruokaa. - Samoin Bergenissä on kuulemma itsenäisyyspäivän juhla.

Suurlähetystö on kiinni juhlapäivän kunniaksi.

Tästä linkistä löytyy Suomen presidentin Sauli Niinistön tervehdys ulkomailla asuville suomalaisille: http://www.presidentti.fi/Public/default.aspx?contentid=263820&culture=fi-FI

Mitä Suomen itsenäsyys sitten merkitsee minulle, ulkomailla asuvalle Suomen kansalaiselle? Olen ylpeä suomaisista juuristani, enkä ole aikonut vaihtaa passiani minkään muun maan passiin (Norjassa ei ole minun tilanteessani mahdollista pitää molempia passeja). Niin kauan kun asun Pohjoismaissa, ei asialla ole niin suurta merkitystäkään käytännössä. Mutta koen myös, että Suomen kansalaisuudesta luopuessa kadottaisin osan identiteetistänikin.

Jukka Kuoppamäki laulaa ihanasti tässä sinisestä ja valkoisesta: http://youtu.be/Rr7loPC3bJk

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille meille suomalaisille ympäri maailman!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Kylmää hrrrrr

No niin, nyt täällä on sitten talvi. Tosin vähäluminen vielä tässä vaiheessa. Mutta kamalan kylmä.

Viikonloppuna alkoi pakkanen laskemaan ja sunnuntaina oltiinkin sitten jo parissakymmenessä. Maanantaiaamuna auto käynnistyi. Tänään oli jo hankalampaa. Onneksi ei tarvinnut lähteä töihin kumminkaan. Sunnuntaina piti jo sulatella vesiä eläimillä... Onneksi ei sentään talon vesijohdot ole jäätyneet.

Kun lunta on näinkin vähän eli pari-kolme senttiä, niin tämä parinkymmenen asteen pakkanen tuntuu entistäkin kylmemmältä. Ja siksi vesijohdotkin ovat helpompia jäätymään. Tässä vaiheessa voisi kuvitella muuttavansa jonnekin ihan muualle...

Vein Maikin autolla kouluun, niin ei tarvinnut seisoa kylmässä tienvarressa bussia odottamassa. Kotiintultua otin muutaman pakkaskuvan.

Ulkomittarista ei juuri näe pakkasasteita kuuran vuoksi.
Tervetuloa meille!

Toya ulkoili tasan pisun verran muttei yhtään enempää. 
Lehmäruoka on saanut kuurapeitteen sekin. 
Puunkantokasseille on ollut käyttöä.
Näin vähän lunta.
Pakkasta ulkona, lämmintä sisällä.
Onneksi oma äitini pitää meidät villasukissa!!!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Maihaugenin joulumarkkinat

Tänä viikonloppuna oli taas Lillehammerin Maihaugenissa perinteiset joulumarkkinat. Kävimme siellä tulipalopakkasessa tänään. Siellä oli todella hirvittävän kylmä. Pakkasta ei ollut kuin noin 14 astetta, mutta kylmä viima kylmensi ilman monella asteella. Sisätiloissa oli ahdasta väenpaljouksen vuoksi. Ulkona ei oikein pystynyt olemaan kylmän vuoksi.

Isossa padassa keitettiin riisipuuroa.
Havupukki koristi aluetta.
Tämän vuoden kuusen on koristellut taiteilija Gunnar Torvlund.
Käytiin teellä ja gløgillä yhdessä kahviloista.
Kaksi ja puoli viikkoa töitä ja sitten alkaisi joululoma! Nyt joulukuussa on meilläkin töissä kaikenlaista tapahtumaa, kuten jouluaskartelua huomenna. Teemme joulukortteja, joulukoristeita, tonttuja ja koristelemme piparkakkutaloja. Ja samalla opimme paljon uusia norjalaisia sanoja ja tutustumme norjalaisiin joulutraditioihin.

Mukavaa alkavaa viikkoa!