Suosikkipaikkani Lillehammerissa on ulkoilmamuseo Maihaugen. Olen aivan myyty sille paikalle, kuten moni muukin. Olen jo vuosia omistanut sinne vuosikortin. Minun korttini on perhekortti, jolla sisälle pääsee ilmaiseksi koko perhe ja kesäkauden ulkopuolella voin ottaa mukaan vielä vieraankin.
Näin kesäaikaan vilisee paikassa paljon turisteja. Bussilastillisia. Selasin tänään museon aulassa vieraskirjaa. Siellä oli ainakin israelilaisten, saksalaisten, japanilaisten ja amerikkalaisten kirjoituksia.
Tänään ilma suosi meitä, niinpä kävelimme vain ulkona ja vierailimme useissa rakennuksissa. Näin kesäaikaan niissä on elämää eli "asukkaita", jotka keskustelevat vierailijoiden kanssa. Tosi hauska lisä tavalliseen museokäyntiin.
Muutamassa rakennuksessa museon varsinaisen päärakennuksen lisäksi on kahvilatoimintaa näin kesäisin. Mukavaa, kun voi kahvikupin kanssa istuskella ulkonakin.
Maihaugen ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan kolmen tunnin vierailusta jäi hyvä mieli :).