lauantai 20. marraskuuta 2010

Lauantaiaamun puuhia

Tänään oli koiranäyttelypäivä. Talvisissa maisemissa ajelimme Lillehammeriin. Ajoitus näyttelylle oli huonoin mahdollinen: Ebballa on juoksuaika pahimmillaan, eikä ole innokas esittämään itseään ja Turk-poika sen mukaisesti aivan sekaisin saman syyn vuoksi...


Ebba käveli rumasti vetäen peräpäätä, mutta sai ykkösen kumminkin. Mutta siihen se sitten jäi. Certtejähän me ollaan metsästämässä. Turk hyppelehti sinne tänne ja näytti tuomarin mielestä aivan mahtavalta... jos olisi ollut narttu. Oli kuulemma liian kevytrakenteinen tällä kertaa ja sai tyytyä kakkoseen. Eli turha reissu. Mutta onneksi melkein tiedettiin se jo etukäteen. Sitäpaitsi koiran kauneus on tuomarikatsojan silmissä. Onhan se nähty.

Näyttelyn jälkeen käytiin meidä maajussien kaupoissa eli Felleskjøpet:


ja Gausdal Landhandleri:


Käyhän toki noissa kaupoissa kaupunkilaisetkin. Niistä saa kaikenlaista koiranruuista lintulautoihin ja siemenistä ruohonleikkureihin.

 Kotiin tultua tein itselleni lounaaksi pikkuruisia katkarapuleipiä muiden syödessä makkaraa ;).


Nyt pitäisi kerätä voimia lammashommiin. Me annetaan niille kaikille tänään matokuuri. Hoh hoijaa, työtä riittää...

Oikein hyvää lauantaita teillekin!

4 kommenttia:

  1. Harmi että Ebballa juoksuaika juuri näyttelyn aikaan.
    Namskis,nuo katkarapuleivät näyttävät ihanilta!
    Oikein hyvää viikonloppua Tuula ja toivottavasti ehdit levätäkin välillä...

    VastaaPoista
  2. Mmmmmm katkarapuleipiä mmmm :) Parempi onni näytelmissä ensi kerralla, sellaista arpomistahan se on. Valitettavasti...

    VastaaPoista
  3. Nam, täällä ei tule ostetuksi jostain syystä usein katkarapuja. Matkoilla käydessä ostan aina sellaisia, jos on tarjolla. Pitäneekin seuraavalla kerralla kaupassa käydessä ostaa.

    VastaaPoista
  4. Yaelian, siirrettiin se madottaminen sunnuntaiksi ;) eki sain hengahtaa.

    Mila ja Kirlah, mina tykkaan katkaravuista silleen ajoittain. Eli en syo yhtenaan, mutta aina silloin talloin.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.