lauantai 12. helmikuuta 2011

Oli tämäkin viikko... ja kovin koiramaista elämää

Tämä viikko on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi. Viikonlopun flunssa on jättänyt jälkensä. Jouduin olemaan maanantain vielä kotona. Ja yskä jatkuu edelleen.

Vajavaisesta olotilasta huolimatta jouduin loput päivät paiskimaan töitä oikein olan takaa, kun työpaikalla oli muitakin sairaita ja sijaiset taas kiven alla. Eikö teistä kukaan haluaisi muuttaa tänne ja alkaa tekemään sairassijaisuuksia?!?

Alkuviikko alkoi muutenkin surullisissa merkeissä: Ebba litisti toisen pennuista ja nyt onkin sitten jäljellä enää Esteri. Kuvassa peittoon kääriytyneenä. (Täällä on julmetun kylmä taas: 20 astetta, enkä ole saanut vielä taloa lämmitettyä yön jälkeen kunnolla...)


Yksinäisyyttään Esteri sitten huutaa tiettyjä aikoja vuorokaudesta ja minä tunnen olevani aivan liian vanha pienten lasten äiti, kun tuo oikea äiti vaan ottaa rennosti sohvalla maaten.


Yksi päivä meille muutti sitten uusi koira Toya eli kotoisesti Tuija. Isäntä on ihan onneton tapaus näitten koirien kanssa ja minua suututti koko uusi koira (vaikkei se sen vika olekaan, että joutui meille muuttamaan). Mutta ymmärrän hyvin, että Turkilla olisi ollut tukalat oltavat täällä naisvaltaisessa joukossa. Tuija on vähän arka tapaus vielä, eika halunnut heittäytyä valokuvamalliksi.


Elsa on minun mielestä kaunein koko naisjoukossa. Mutta isännän mielestä sillä on väritys väärä. Mitäs minä näistä väreistä tiedän. Mutta minusta Elsalla olla kaunis katse, vaikka se vähän ADHD-tyyppi muuten onkin. Vaan eihän se vielä vanhakaan ole.


Onneksi on viikonloppu. Pitäisi siivota (siivousapuakin otetaan vastaan ilomielin!!!) ja postittaa kasa Postcrossing-kortteja. Postissa on tullut tällä viikolla peräti kolme keräämääni lammaskorttia!!! Olen suunnitellut tekeväni korteistä kollaasitaulun joskus, kunhan minulla on aikaa.


Toivottavasti pakkanen hellittää ja pääsen kokeilemaan ratsastamista taas. Tarkoitus olisi ratsastaa ihan itse ilman taluttajaa. Näinköhän uskallan.

Oikein hyvää viikonloppua kakille lukijoille!

10 kommenttia:

  1. Olepa varovainen sen flunssan kanssa,ettei tule jälkitauteja.
    Voi pentu-parkaa,oliko se ihan vahingossa se litistyminen? Mutta suloinen tuo Esteri ja toivottavasti kasvu sujuu hyvin. Elsa on kyllä nätti ja sen katse on ihana!

    VastaaPoista
  2. Teillä vaan perheenjäsenet lisääntyy :) Mitä Ebba sanoo uudesta nartusta talossa kun sillä on pentukin?

    VastaaPoista
  3. Yaelian, mulla oli tallainen yska kaksi kertaa viime talvena. Nyt luulin jaaneeni paitsi, mutta tulihan se kumminkin. Taalla on paljon flunssaa liikkeella, Maikkikin on ollut melkein koko viikon kotona kuumeessa. Toissa ties kuinka moni sairaana.

    Ihan vahinko se litistyminen oli. Vaikka meilla on pentulaatikko turvareunoineen, niin nain paasi kaymaan.

    Mila, Ebba on kuningatar ja sen piti ensiksi nayttaa kuka pistaa kaapin paikalleen. Mutta nyt menee ihan ok.

    VastaaPoista
  4. Paranemisia sinulle Tuula!

    Voihan harmitus että näin kävi, ja vauvoja on vain enää yksi.. hööö :/

    Kauniita koiria ovat kaikki, Elsa on kyllä suloinen, no se poseeraakin hyvin ♥

    Kylmää on sielläkin, täällä -18.
    Ihania lammaskortteja, tulee kaunis kollaasi :)

    VastaaPoista
  5. Se on tuo flunssa,joka ei tahdo lähtee ihan helepolla pois:),joo koirat on vähän arkoja alkuun ennenkuin ne tottuu talon tavoille,hehe:D,kaunis tuo Elsa koiruus♥..Täällä on pakkanen paukkunu kovasti,eilen aamulla oli -30 ja nytkin tänä aamuna -20,et sillei!

    VastaaPoista
  6. Voi kun ikävää että toinen pentu kuoli :-( Toivottavasti Esteri ei enä kauan ikävöi sisarustaan.

    Tsemppiä ja parenemisia sinulle.

    VastaaPoista
  7. Minä voisin tulla tekemään sijaisuuksia, vaikka en varmaan osaisi. Mutta voisin tulla paijaamaan hauvoja ja leikkimään niiden kanssa? ;)

    Voi itku toista pentuparkaa. :/ ja Ebbakin on nyt varmaan masentunut. Kylläpä on ollut mutkia matkassa Ebban synnytyksessä ja pentujen elossä pitämisessä.

    Mutta uusi tulokas on suloinen, sitäkin tekisi heti mieli rapsuttaa!

    Toivottavasti paranet pian täysiin voimiin!

    VastaaPoista
  8. Olipa surullista, että toinen koiravauva on menehtynyt.
    Toivottavasti saat taudin pian talttumaan.

    VastaaPoista
  9. Vai että lisää koiria... Voin kuvitella mielialasi, mulle kun oli tämä ensimmäinenkin vähän yllätys. Sain alkutalvesta miehen kiinni katselemasta jostain blogista vapaita pentuja, melkein purin sen pään poikki. Minähän tämän nykyisenkin hoidan...

    VastaaPoista
  10. Pikaista paranemista sinne koirien keskelle! Jos koskaan tarvitsette koiravahtia niin vinkkaa tänne suunnalle, kyllä meille muutama mahtuu vierailulle :) Ja voi kuinka surullisia uutisia penturintamalla...

    Tuo postcrossing vaikuttaa muuten mielenkiintoiselta projektilta, hieman houkuttaisi itseänikin siihen lähteä mukaan. Postista kun meinaa nykyään tulla vain mainospostia tai laskuja. Hyvää viikon aloitusta, toivottavasti töissä hellittää!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.