sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Lampaitten keritseminen

Tanaan ne pojat sitten tulivat keritsemaan meidan lauman.

Tanne tulee kausityontekijoita Uudesta-Seelannista saakka keritsemaan lampaita. He tyoskentelevat oikeastaan teurastamoille, mutta tekevat sivubisneksena nama lampureitten lampaitten keritsemiset. Norjalaisia keritsijoita on aivan liian vahan. Siina olisi hyva bisnes taas jollekin, joka innostuisi asiasta. Kursseja jarjestetaan aina silloin talloin. Jos joku siella maailmalla kiinnostuu asiasta, niin voi ottaa yhteytta allekirjoittaneeseen. Palkka nopeille on ilmeisesti ihan hyva. Vaatimuksena hyva selka ;).

Samat tyypit tulevat tanne vuodesta toiseen. Heilla on kotona vahan eri kokoisia lammaslaumoja kuin nama meidan pikkulaumat.

Talla kertaa yksi pojista naytti niin tutulta. Selvisi, etta han oli yhden meilla joskun aikaisemmin kayneen nuoren miehen pikkuveli. Heidan isansa on myos ollut usein joukoissa mukana.

Tassa taidonnaytteita. Yhden lampaan keritsemiseen menee noin minuutti.








Lampaat tykkaavat, kun niilta leikataan paksu villa pois. Nayttaa aivan kuin ne nauttisivat kasittelysta ja pyorittelysta keritsemisalustalla.

Tassa meidan vaalenpunaiset "porsaat" keritsemisen jalkeen. Kovin ovat paljaan nakoisia nyt, mutta jo viikon paasta niilla on aivan ihana lyhyt villa.

5 kommenttia:

  1. Tulevatpa ne keritsäjät kaukaa! Olen täällä Israelissa nähnyt kerran lampaiden keritsemistä ja kerran alpakkoken keritsemistä. Ovatpa nuo lampaat suloisia ihan karvattominakin!

    VastaaPoista
  2. Olen taman nahnyt ennenkin blogissasi, mutta aina se vaan kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
  3. Pojat ovat nopeita!!! Joo, on ihanan suloisia karvattominakin!

    VastaaPoista
  4. Mitä tapahtuu villoille keritsemisen jälkeen?

    VastaaPoista
  5. Fjordinna, villat lahetetaan eteenpain villankerayspaikkoihin ja niista tulee sitten aikanaan villalankaa jne

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.