tiistai 4. syyskuuta 2012

Monikäyttöinen tomaattikastike

Keitän aina välillä isomman annoksen tomaattikastiketta, joka sopii niin pizzaan kuin pastakastikkeeksikin. Se on hyvä pohja tomaattikeittoon ja erilaisiin pataruokiin. Säilyy muutaman päivän jääkaapissa ja on verraton pakastaa.

Oliiviöljyssä kuullotan ensin pari isoa sipulia pieninä kuutioina. Siihen samaan lisään myös tuommoista valkosipulijauhetta. Olen aivan ihastunut tuohon paseerattuun tomaattiin ja käytänkin mieluiten sitä, mutta tavallinen tomaattimurska käy tähän myös ihan yhtä hyvin. Maustan oreganolla, mustalla pippurilla ja suolalla. Ja maistelen monta kertaa keittämisen aikaan ;). Keitän ehkä varttitunnin.



Tällä kertaa käytin tomaattikastikkeen pita-pizzoihin. Halkaisen pitat, että pohjasta tulisi mahdollisimman ohut.


Täytteenä käytin osassa kinkkua, osassa salamia ja osassa tonnikalaa. Kaikissa oli oliiveja, tuoreita herkkusieniä ja juustoraastetta.


Maistuivat ainakin juuri kotiin tulleelle koululaiselle :).

7 kommenttia:

  1. Voi ei mikà yhteensattuma. Tein juuri oman postauksen ja tulin sen jàlkeen tekemààn blogikierrosta....Mehàn ollaan melkein samaan aikaan kirjoitettu tomaattikastikkeesta, hehehe!

    VastaaPoista
  2. Aivan varmasti herkullista. Kiitos vinkistä. Tämä vinkki tuli tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä ohjeesta. pitää ostaa seuraavan kerran noita pitaleipiä ja tehä tytölle pikku pizzoja.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, nyt tuli nälkä. Harmi,et on näin myöhä, mut huomenna toteutan ohjeesi:)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa samantapaiselta, jota minäkin olen alkanut tekemään. Pitääkin kokeilla pita-pohjilla. Tykkään tehdä tortilla-pohjiin myös. Nam:)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.