lauantai 23. lokakuuta 2010

Pojat ja pienet tytöt

Pojatkin ovat nyt kotona. Yksi kolmesta lähti uuteen kotiin eilen. Ja tilalle tulee Totenista asti uusi pukinpoika. Se meiltä pois muuttanut on monen isä, joten tarvitsemme uutta "verta" kehiin :).


Pienet tytöt eli tämän kevään kotiin jäävät karitsat, pääsivät sisälle vanhaan navettaan kasvamaan ihan keskenään. Siellä ei tarvitse kilpailla ruuasta vanhojen tätien kanssa.



Seuraavaksi onkin sitten kesävillan leikkaus ja marras-joulukuun vaihteessa lähtevät pukit riiuu reissulle tyttöjen luo.

10 kommenttia:

  1. Minusta se keritseminen on niin karseen näköistä hommaa, että en voi sitä katsoa, jos tv:stä tulee. Olen ihan vuoren varma, että lampaita sattuu.

    VastaaPoista
  2. Kilitytöt ovat suloisia! Ovatko ne koko ajan paitsi tuon riiureissun aikana erotetut uroksista?

    VastaaPoista
  3. Voi noita kaunokaisia....meilläkin harkitaan tulisiko miesvieraita loppuvuodesta Hilmalle ja Helmille ;)

    VastaaPoista
  4. Kylläpä niillä onkin tuuheat villapaidat.

    VastaaPoista
  5. Kyllä ovat pienet tytöt kasvaneet jo isoiksi kesälaitumilla :)

    VastaaPoista
  6. Tuula,
    Otatteko niistä pojista koskaan palautuslihoja teurastamolta ja onko ollut perinteenä sielläpäin tehdä pinnekjøttiä tai fenalåria kotona.
    En tiedä onko kysymykseni se kaikkein sopivin noitten sööttien tyttölampaitten kuvan yhteyteen, mutta molempien herkkujen suurena ystävänä ajattelin kysäistä.
    Myöhemmin en kuitenkaan muistaisi.

    VastaaPoista
  7. Voi kun ovatkin suloisia, on onni omistaa eläimiä ♥

    VastaaPoista
  8. Amalia, lampaat kylla tykkaavat paasta eroon paksusta turkista. Monesti nakee ihan, etta ne nauttii kasittelysta. Ei satu, jos ei sitten ole tohelo keritsija, joka tekee haavoja.

    Yaelian, ovat tuolla kai uuteen vuoteen. katsotaan nyt miten kasvavat.

    MaMMeli, eli karitsoja ehka tiedossa ;).

    Famu, todella paksut!

    Heli, ei uskoisi samoiksi pienokaisiksi kuin kevaalla.

    Avletto, ei oteta lihoja, kun meilla ei kukaan syo lammasta :). Isanta ei syo kavereitaan ja mina en syo punaista lihaa ollenkaan.

    seijastiina, kylla elaimista on paljon iloa vaikka niista on kylla tyotakin.

    VastaaPoista
  9. Emmakaan varmaan pystyisi syoda omia lampaita, kun niita on hoivannut ja ihaillut :-)

    VastaaPoista
  10. Ihania palleroisia! :)

    Ja kiitos, postia on tullut ja syötykin! :) Sinullekin on matkalla ja varmaan pian perillä!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.