perjantai 8. lokakuuta 2010

Elsa pian 3kk!

Näin iso neiti tuosta meidän Elsasta on jo tullut. Matokuurin saatuaan alkoi kummasti painokin nousemaan. Kaikki koirat ja kissa saivat syksyisen matokuurin vähän aika sitten. En muistanutkaan, että nykyisin täytyy saada kuureille resepti eläinlääkäriltä. Miten lie Suomessa?


Tultiin äsken Lillehammerista. Kävin ensimmäisen kerran kävelykadulla sijaitsevassa, erittäin viehättävässä Folk og røvere-lastentavaraputiikissa. Siellä oli kaikkea lapsille: vaatteita, vähän erilaisia leluja, huonekaluja, koriste-esineitä... Otin sieltä muutaman kuvan.



19 kommenttia:

  1. Onpas Elsa iso tyttö. Tai oikeastaan nuori nainen. Joko on ollut mukana metsällä.

    VastaaPoista
  2. Kun asuu Jäämerellä sijaitsevassa saaressa on mukava matkata näin virtuaaliseti pitkin,poikin ja löytää muita jotka ovat tänne juuttuneet;) Kiitos

    VastaaPoista
  3. Ihana putiikki ! Ja vielä ihanempi Elsa..

    VastaaPoista
  4. Koiran ja kissan matolääkkeille ei tarvitse mutta hevosen lääkkeelle tarvitsee reseptin, mikä on ihan tyhmää. Meillä oli tapana ostaa kahdellekymmenelle koiralle sellainen yksi hevosen ruisku kun sillälailla se tuli niin paljon halvemmaksi. Saadaan me eläinlääkäriltä resepti siihen nytkin mutta ennen oli helpompaa.

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Suomessa matolääkkeet voi ostaa apteekista ilman reseptiä, ovat käsikauppatavaraa.

    VastaaPoista
  6. Hauska nähdä taas Elsa. Koiruli on niin tyynen ja rauhallisen näköinen.

    Kivoja esineitä putiikissa.

    VastaaPoista
  7. Kaunis koira. Minun veljilläni on ollut useampikin ajokoira aiemmin, kivoja koiria. Ei suomessa tartte reseptiä, itse juuri ostin apteekista matokuurin, kun täytyy antaa muutama tehosterokotus.
    Minä madotan koirani pari kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä.
    **********
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Elsa on ihana. Jos en ole ihan väärässä, niin Suomessa vahvempiin matokuureihin tarvitaan resepti, mutta niitä on myös saatavilla ilman.

    Suloinen kauppa.

    VastaaPoista
  9. Avletto, Turk karkasi eilen ja Elsa oli ulkona samaan aikaan ja arvaa lahtiko Elsa Turkin peraan, joka heti loysi janiksen... Onneksi Elsa ei lahtenyt kauas. Olisi saattanut jaada sille tielle.

    Hei Ari, olenkin aina valilla kaynyt kurkkaamassa aivan mahtavan hienoja kuviasi blogeissasi!

    Yaelian, Elsa on kylla kaunis katsella, mutta kylla se osaa olla villiakin villimpi. Mutta sisasiisti siita on kylla nyt tullut. onneksi.

    Mila, en muista missa vaiheessa tanne tuli tuo reseptipakko, mutta ihan tyhma se on. En oikein ymmarra miksi se on nyt niin.

    Anonyymi, Ruotsissakin taitaa olla viela ilman reseptia.

    Unelma, kuva valehtelee ja kovasti ;).

    Tuija, minusta ajokoirat eivat olleet ollenkaan viehattavia aikaisemmin. Mutta nyt voin sanoa jo pitavani niista.

    lumiomena, Elsa on kylla aika söpö.

    VastaaPoista
  10. Kiva kauppa! Onpa Elsa jo iso neiti. Meilla on hirmuinen koirakuume. Ei siihen taida olla kuin yksi konsti parantua. Lapet ovat pyytaneet koiraa jo parin vuoden ajan.

    VastaaPoista
  11. Jeps aukaisin hetki sitten tuon blogin lukijat ja siellähän sinä olit. Taisin pitää sitä melkein vuoden kiinni...tyhmä mikä tyhmä ja muistamaton.
    Ha en god helg :)

    VastaaPoista
  12. Tosiaan heppojen matokuuriin on haettava resepti. Pyydän reseptin useammalle hepalle kerralla, niin riittää seuraavaksi vuodeksi kaikille. Ihana tuo teidän hauveli, kyllä tässä taitaa koirakuume iskeä.

    VastaaPoista
  13. Elsasta on tullut jo tosi iso!! ja hurmaavan kaupan oot löytänyt.

    kissojen ja koirien matokuurit voi täällä hakea apteeksista ilman reseptia.

    VastaaPoista
  14. Elsalla on hurmaava katse. Aivan vastustamaton:)

    VastaaPoista
  15. Meidän matokuurit haetaan ilman reseptiä joko Suomesta tai Ruotsista. Viime Suomen-reissulla ostin kolme pakettia Axiluria, eiköhän sillä vuoden verran myrkyttele :P Meillä siis kissa on ulkokissa ja syö hiiriä, joten sille menee myrkyt kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä tosin erillisiä matokuureja ei tarvita, kun molemmat saavat kerran kuussa syyhypunkkimyrkyn niskaan, joka toimii myös sisäloisiin - kesällä koira alkoi rapsutella itseään ja hännässä oli iho rikki. Ell otti ihonäytteen ja ilmoitti, että meillä on syyhypunkkeja >_< Myrkytystä pitää kuulemma jatkaa pakkasten tuloon saakka, koska ne voivat tarttua maastosta kettujen jäljiltä.

    Ihana tuo teidän koiruus :)

    VastaaPoista
  16. Johanna, koirat ovat kylla mukavia kavereita lapsillekin.

    ari, god helg vaan sinnekin!

    Tirriliisa, taitaa olla tuota koirakuumetta liikkeella.

    Liisa, iso neitihan tuo Elsa jo on.

    Famu, kylla se osaa oikein valloittavastikin katsella kun jotain haluaa.

    Nunt, joku mainitsikin tuosta Ruotsin reseptittomyydesta. Onko elainten laakkeet siella halvempia? Ainakin ihmisten ovat.

    anumorchy, kylla se silta nayttaa, ettei isanta raski tuosta Elsasta luopua. Ja Maijan koirahan se oikeastaan on :).

    VastaaPoista
  17. Matolääkkeet ovat siellä halvempia kuin Norjassa ja aika saman hintaisia kuin Suomessa. Apteekista saa ainakin Drontalia ja Axiluria, joita Suomessakin myydään.

    VastaaPoista
  18. Ihana iso koira on tullut Elsasta, niin kauniit kirkkaat silmät ♥

    Ja tuolla on taas tuo ihana jänis ♥

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.