sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Risteilyllä liikuntarajoitteisena

Kun tämä lomailu on vähän hankalaa tämän kipsin vuoksi, niin ajateltiin käydä Saksan risteilyllä. Eräs ystäväni oli myös pyörätuolipotilaana pari vuotta sitten ja kehui kuinka mukavasti kaikki sujui tuolla laivalla. No sitähän piti kokeilla.

Autolla pääsi terminaalin eteen ihan lähelle ovea. Laivaankin pääsimme sisään ensimmäisten joukossa ennen muita matkailijoita. Olin varannut pyörätuolihytin ja se sijaitsi aivan hissien läheisyydessä. Joka paikassa laivalla sai erityishuomiota. Ainut mikä aiheutti hiukan ongelmia, oli pienet korokkeet joidenkin ovien kohdalla. Mutta ei niitä ollut monta. Myös Kielissä Saksan puolella oli liikuntarajoitteisia ajateltu ja liikkuminen sujui hyvin. Laivasta pääsimme ulos ensimmäisinä muutaman hetken ennen muita.

Oikein mukava miniloma. Nyt ei olekaan kuin reilut kaksi viikkoa kipsin poistoon. Hyvää alkanutta heinäkuuta!


1 kommentti:

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.