sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Mietteitä marraskuun lopun sunnuntaiaamuna

Pitkän lämpimän ja sateisen kauden jälkeen aikoo talvi taas yrittää tiukentaa otettaan. Yöllä on ollut lähemmäs kymmenen pakkasastetta. Puut ovat saaneet kauniin kuurapeitteen. Parempi näin. Ainainen vesisade ja pimeys alkaa jo väsyttämään. (Nukuin eilen melkein kymmeneen!!! En koskaan nuku seitsemää pitempään.) Tulevalle viikolle on luvattu lumisateitakin taas. Entiset ovat jo melkein kokonaan sulaneet, kuten kuvasta näette.



Viikon päästä on sitten ensimmäinen adventti ja joulutähti täytyy etsiä ikkunaan. Ja millainenhan oli meidän adventtikynttiläteline... Lilan värisiä kynttilöitä en ole vielä ostanut. Kohta ne varmaan loppuu jo kaupoista. Lilahan on täällä adventin väri. Jouluaatoksi vaihtuvat kynttilät punaisiksi.

Norjaiset perheenemännät aloittavat joulusiivoukset jo marraskuussa. Joka ikinen paikka kuurataan putipuhtaaksi keittiön kaapeista lähtien (viettääkö teistä joku joulun keittiönkaapeissa???). Ja suurin osa joululahjoista pitäisi olla jo tässä vaiheessa ostettuina. Joku FB:ssa kehuikin jo olevansa valmis joululahjaostoksien kanssa viime viikolla... Moni on käyttänyt marraskuun pimeät illat joululeivonnaisten paistamiseen. Pakastimet ovat täyttyneet sen seitsemästä sortista (kromkaker, smultringer, sandkaker, goro, julekaker, kransekaker, lefser...). Useimmiten kuulemma tosin käy, että niitä heitellään sitten helmikuussa roskiin, kun kukaan ei ole jaksanut syödä kaikkea.

Vaan meillä on toisin :). Siivoan ihan tavallisen pikasiivouksen joulun alla. Meillä ei pysy paikat siistinä kumminkaan. Joululahjat ostetaan sitten ihan joulun alla. Saa rauhassa panikoida kauppakeskuksissa silloin tai olla panikoimatta ja nauttia kauppojen joulutunnelmasta. Ja isäntä on jo vuosikausia sitten tajunnut, että joululeivonnaiset on paras tilata eräästä kotileipomosta.

Minä olen vuosien kuluessa kehittänyt itselleni rennon asenteen joulun valmisteluihin. Mitäs sitä stressaamaan. Tuleehan se joulu kumminkin.

Ebba-mor on vuorostaan sisällä sosiaalisoitumassa.


9 kommenttia:

  1. Sulla on oikea asenne jouluun :) Minäkin olen huomannut tuon jo vuosia sitten ja hyvin on mennyt. Miellä ei ole joululahjojakaan osettu moneen vuoteen, paits noille lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa tämä on sitä iän myötä tulevaa armollisuutta itseään kohtaan Amalia :).

      Poista
  2. Moikka...pitipä tulle katsastamaan,mitä Norjaan kuuluu...teillä sentään jo vähän pakkasta...täällä sataa,sataa ropisee...ja kyllä on ikävän pimeetä...jouluvalot aamusta yömyöhään päällä,että edes jostain tulis lisävaloa...mie kyllä olen sellanen hämärän heikki,et mieluummin olenkin vain jouluvalojen hämyssä..no,siitä kai sit johtuu,ett kokoajan väsyttää...ei ole kirkasvalolamppua ei....
    Kovin tuntuu Norjalaiset perheenemännät olevan aikaisin liikkeellä joulun valmistelussa,kun lahjatkin on jo ostettu...onneksi mei teimme jo viimevuonna lupauksen,et lahjoja ostetaan vain pienimmille ,eli minun pitää ostaa vain Tinolle(3v.)...toisille lapsenlapsille annan rahana,saavat itse ostaa mitä tarvitsevat....

    Tällästä täällä....mukavia joulunodotus aikoja teille sinne Norjan puolelle:)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa joulunodotusta.Olen aika helpottunut,että täällä ei varsinaista joulua vietetä.Tosin kirjaston väen kanssa varmaankin taas vietämme jonkinlaista joulujuhlaa.

    VastaaPoista
  4. Joulun aika on iloinsta aikaa..ei siis stressata, niin kuin sanot! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  5. Mäkin nukuin tänään kymmeneen! Kaamos on siis täällä:)
    Juuri viikolla juttelin työkaverini kanssa. Hän kertoi, että on lomalla ensiviikon. Kysyin lähtevätkö he matkalle vai mitä tekevät... niin joulusiivousta kuulemma meinaa tehdä;) Verhoja vaihdella ja pestä ikkunoita. MÄ olen kanssa ton ihan perinteisen pikasiivon kannalla. Mekään ei olla joulua kaapissa;)

    VastaaPoista
  6. Talven pitäisi tulla meille keskiviikkona. Saa sitten nähdä. Tykkään kovasti joululeivonnaisista ja olen niitä yleensä joka viikonloppu leiponut marraskuusta lähtien. Paitsi en nyt! Porukka menee ja tulee, onko ketä edes kotona joulunpyhinä!? Elikkä meille on tulossa nyt erilainen joulu. Leivon ainakin puolet vähemmän! Lahjoja en osta, vaan annan rahaa tasasumman, ostakoon itte nuoriso itselleen. Mä olen jo oman lahjani hankinut, miehelle siis jotain pientä (pyjama ja lakua). Siivous on hilkun verran normiviikonloppusiivousta laajempi. Vaihdetaan myös petivaatteet. Kuusi, joulukukat ja koristeet. Paljon kynttilöitä. Glögia ja riittävästi hyvää ruokaa! Siinä se taitaa olla. :)

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti lunta tulisi pian tosiaan ja kunnolla, meillä pääsee onneksi nopeasti tuonne talveen kukkulan laelle. Sieltä ei kyllä koskaan tee mieli laskeutua takaisin laaksoon... Oletko menossa viikonloppuna joulumarkkinoille? Sehän on hyvä paikka ostaa joululahjat :)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.