perjantai 2. marraskuuta 2012

Lisää tunnustusta :)


Ja nythän tunnustusta pukkaa :). Ninni Mintun helminauhasta muisti minua tämmöisellä. Paljon kiitoksia kunniasta! Tehtävänä on kertoa itsestään seitsemän asiaa.

1. Olen asunut Suomessa vain yhdellä paikkakunnalla eli Joensuussa.
2. Olen asunut myös Ruotsissa ja Israelissa Norjan lisäksi.
3. Minun on aika helppoa oppia vieraita kieliä oikeassa kieliympäristössä.
4. Haluaisin oppia puhumaan useampaa kieltä.
5. Olen kovasti kiinnostunut vieraista kulttuureista.
6. Haluaisin matkustaa mahdollisimman paljon.
7. Uskon, että jos jotain oikein kovasti toivoo, niin toive toteutuu.

Tämäkin on jo kierrellyt niin monella, että jaan tämän kaikille haluaville.

4 kommenttia:

  1. Meillä onkin aika lailla yhtäläisyyksiä;olen asunut 2 maassa missä sinäkin olet,sama juttu kielten suhteen ja kulttuurien ja matkustamisen suhteen;D

    VastaaPoista
  2. Voi teitä onnellisia kielineroja. Minulle ei tartu mikään päähän, en millään muista sanoja. Ehkä nuorena ja paikan päällä olisi ollut helpompaa.

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi ja tämä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, sillä olen aina ajatellut kuinka mukava olisi muutaa Norjaan asumaan! Noh katsellaan sitten kunhan olen opiskeluni saanut päätökseen.
    ps, itsekkin olen täältä Joensuun lieppeiltä.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.