Tänä jouluna meidän ainut joulukoristeemme on ollut joulukuusi, jonka Maikki kantoi sisään ja koristeli omin kätösin. Joulumieli on ollut minulla suurin piirtein nollassa.
En yleensä kirjoittele paljoakaan näitä henkilökohtaisia, mutta tämän jaan teidän kanssanne.
Jouluviikkoa edeltävän viikon oli vanhempien poikieni isä koomassa sairaalassa ja aaton aattoa edeltävänä yönä hän kuoli tajuihinsa tulematta. Molemmat pojat ehtivät onneksi tavata isänsä vielä joulukuun alussa ja purjehtijapoika oli isänsä luona koko loppuajan.
Otan osaa!! Todella surullista. Asuiko han siella vai taalla? Hyva kuulla etta pojat tapasivat hanet niinkin lahella sairastumista.
VastaaPoistaHän asui täällä ja oli oikeastaan kovasti sairas jo todella kauan. Joten eihän tämä yllätyksenä tullut. Mutta poislähdön päivää kun ei koskaan tiedetä, niin onhan se sitten aina vähän yllätys. Ja kaikki toivoimme kumminkin ihmettä tapahtuvaksi nyt lopussakin.
PoistaOsanottoni suruun. Ymmärrettävää, että joulumieli on ollut vähissä. Kuolema kyllä aina pysäyttää ja jotenkin pistää sisäiset palikat uuteen järjestykseen, ainakin hetkeksi.
VastaaPoistaTuo oli viisaasti sanottu Tillariina.
PoistaOsanottto meidänkin perheen puolesta !
VastaaPoistaOsanotot <3
VastaaPoistaOsanottoni
VastaaPoistaVoih, otan osaa suruunne....
VastaaPoistaVoi miten kurjaa.ei ihmekàan ettei joulumieltä nyt löytynyt. Otan osaa
VastaaPoistaOsanotto - jouluna läheisen ihmisen, tai sellaisen, joka on joskus todella läheisesti kuulunut omaan elämään, koskettaa vielä enemmän kuin tavallisesti. OP
VastaaPoistaOsanottoni Tuula! Tuollaisen tilanteen keskellä joulumieltä on vaikea löytää, eikä tarvitsekaan. Onneksi pojat ehtivät kuitenkin tavata isänsä.
VastaaPoistaOsanottoni♥
VastaaPoistaOsanottoni Tuula. Ja jaksamisia pojillesi.זיכרונו לברכה
VastaaPoistaOtan osaa suruuun <3
VastaaPoistaVoi Tuula, lämmin osanottoni! Tämä joulu jää surullisena mieleen. Toivon Teille kaikille paljon voimia! <3 Halauksin Piipe
VastaaPoista"Jonain päivänä
VastaaPoistatuuli vie pilvet.
Aurinko tulee esiin
Jonain päivänä suru
on kevyempi kantaa." Lämmin osaanottoni!
Halaus ja osanottoni kaikille teille läheisille ♥ Nyt hänen on hyvä olla, mutta läheisille rankkaa - varsinkin näin joulun aikaan.
VastaaPoistaOsanottoni teille kaikille.
VastaaPoistaOsanottoni! Varmasti on joulumieli hukassa, suru on niin voimakasta.
VastaaPoistaMeilläkin on lähiomaisia kuollut monta tässä ihan hiljattain.
Voimia teille tuleviin päiviin!