lauantai 28. elokuuta 2010

Tunnustus ja seitseman paljastusta

Johanna ja Satu ovat ojentaneet minulle Beautiful Blogger tunnustuksen.



Paljon kiitoksia kunniasta!

Ja sitten ne seitsemän asiaa minusta:

1. Minulla on astianpesukone, mutta en ole käyttänyt sitä kertaakaan.

2. Uskon, että maan ja taivaan välillä on enemmän kuin me ihmiset ymmärrämme.

3. Olen "hønemor" eli passaan kauheasti lapsiani.

4. Olen hyväuskoinen.

5. Olen huono ihmistuntija.

6. Sää vaikuttaa kovin mielialaani.

7. Haaveilen arpajaisvoitosta.

En lähetä tätä eteenpäin, kun kovin moni teistä on tämän jo saanut :).

5 kommenttia:

  1. Mukavia tunnustukia ja olet palkinnon asainnut. Blogisi on viihdyttävä ja hellyttävä (etenkin Elsa!). Tässä yksi päivä juuri mietin, että kun ei ollut vielä perhettä niin tuntui jotenkin ylivoimaiselta saada edes tiskit tiskatuksi. Yhden ihmisen... Minä myös haaveilen arpajaisvoitosta tai lottovoitosta. Auttaisi tietysti jos lottoaisi.

    VastaaPoista
  2. Tuo kohta kaksi olisi sopinut minunkin tunnitukseeni. :)

    VastaaPoista
  3. Olen kanssasi samanlainen joka toisessa kohdassa eli 2,4 ja 6

    VastaaPoista
  4. Johanna, mina laitan loton menemaan noin kerran vuodessa ;).

    Unelma ja Unelma-alli, tuo kakkonen on hyvin mielenkiintoinen aihe.

    VastaaPoista
  5. Kiva oli lukea nämä paljastukset sinusta! Kyllä sieltä löytyi useampikin kohta jotka sopisivat minullekkin:)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.