sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Matkahaaste

Yaelian haastoi minut kertomaan matkahaaveistani.

Valitse 5 paikkaa kuvineen, joissa haluaisit käydä. Voi olla mikä paikka tahansa, vaikkapa Jäämeri tai Tokio. Jos haluaa, voi vielä kirjoittaa jotakin valituista paikoista. Lopuksi haastetaan 5 bloggaajaa mukaan haasteeseen

1. Hawaii

Hawaiille on minun pakko paasta. Se on ollut haaveissani varmaan teini-iasta asti. Paatin
aikoinaan, etta siella vietan 50-vuotissynttarini.



2. Island

Islanti on hieno ja karu maa, jonne on aivan pakko myos joskus paasta.



3. Japani

Japanilainen kulttuuri kiinnostaa minua kovasti. Olisi hienoa paasta paikan paalle katsomaan
kevaalla kirsikankukkia.



4. Kiina

Itamaiset kulttuurit kiinnostavat.



5. Taman jatan auki

Koska voisin matkustaa lahes minne hyvansa ;).


En laita tata kenellekaan varsinaisesti eteenpain. Mutta olen iloinen, jos joku haluaa kertoa matkahaaveistaan!

1 kommentti:

  1. Kivoja matkahaaveita sulla onkin Tuula.Tuonne Hawaijille menisin minäkin oikein mielelläni! Japaninkuvaa en onnistu näkemään jostain syystä..
    Hyvää Äitienpäivää Tuula!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.