perjantai 4. marraskuuta 2016

Oopperaa ja muita rientoja

Taas on kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Aika menee siivillä. Töissä on kiirettä, uusia asiakkaita tulee ja vanhat teettää töitä. On kurssia ja seminaaria. Ja siinä sivussa täytyy elää muutakin elämää. 


Tänne on yrittänyt tehdä talvea jo pari viikkoa. Tuossa kuva ensimmäisestä lumesta.  Pakkastakin on ollut parhaimmillaan -10 astetta. Nyt maanantaina tuli sitten lumi maahan kunnolla ja tänään on alkanut satamaan lisää. Viikonlopuksi on luvattu ainakin 20cm. Eli talvi alkoi.


Viime viikonloppuna olin taas Oslossa. Perjantaina kävimme oopperassa katsomassa ja kuuntelemassa Madam Butterflyn. Oli ihana ja oikein hyvät laulajat. Talo oli aivan täynnä.


Lauantaina kävimme kauniissa syyssäässä kävelemässä Bærums verkissä. Paikka on vanha teollisuusalue 1600-luvulta. Nykyisin siellä on kauppoja, käsityöläisiä, gallerioita ja kahviloita. 


Sunnuntaina olimme sitten ystäväni lapsenlapsen ristiäisissä. Kuvassa kirkon moderni alttaritaulu.


Aika menee nyt nopeasti kohti adventtia, joka on mukava katkos vuoden pimeimpään aikaan. Mutta ennen sitä käyn pienellä visiitillä Washingtonissa tsekkaamassa presidentinvaalien jälkeisen tunnelman. Jännittävää!

Hyvää viikonloppua!


4 kommenttia:

  1. Samoissa tunnelmissa mennään täälläkin talven suhteen, eli lunta on jo ja pakkasta siinä vajaat 10 astetta. Ihanaa kun pääset Washingtoniin kokemaan vaalien jälkeistä tunnelmaa. Olin New Yorkisssa Obaman valinnan jälkeisellä viikolla; mahtavaa tunnelmaa. Hyvää matkaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tänään meilläkin sataa lunta, ihan hilöjalleen suuria hiutaleita.

    Turvallista lomamatkaa! Odotellaan matkakuvia. :-)

    VastaaPoista
  3. Siellähän onkin odotettavissa jännät tunnelmat. Hyvää matkaa!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.