torstai 14. toukokuuta 2015

Kerran kuussa...

Pitää kai blogia päivittää edes kerran kuussa, kun on useampi kysellyt, että olenko kokonaan lopettanut kirjoittamisen.

Kuukausi on mennyt vauhdilla. Huhtikuun lopussa oli pari päivää Oslossa. Vaan eipä siellä ehtinyt muuta juuri näkemäänkuin hotellihuoneen ja Konferanssikeskuksen... Tai no kävin ensimmäisenä iltana syömässä vanhimman poikani ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Hotellissa sain jostain ihmeen syystä sviitin.


Kotona alkoi kevät puroineen ja leskenlehtineen tulla. ja aurinkoiset säät ovat olleet ihania kovista tuulista huoimatta. Vaan on sitä luntakin vielä tullut useaan otteeseen. Viimeksi maanantaina...


Toukokuun ensimmäisellä viikolla olin konferanssissa Tromsøssä. Sinne piti lentää kaksi tuntia!!! Kyllä Norja on pitkä maa... Konferanssi oli Stordalenin The Edge hotellissa. Eli hieno oli yöpymispaikkakin.


Tromsøssä oli viileää ja sateista. Mutta olisi mukavaa ehkä käydä Pohjolan Pariisissa joskus kesällä turistina.


Viime viikonloppuna oli bestis Suomesta kylässä. Olimme perjantain ah niin keväisessä Oslossa. Sinne voisi vaikka muuttaa takaisin, jos aina olisi yhtä ihanat kelit.



Kävimme tarpomassa tuossa meidän lähimmällä huipulla yhtenä aamuna. Lunta siellä vielä oli matkalla varjopaikoissa.


Mutta Aulestadissa Gausdalin puolella oli oikein keväistä.


Täällä on kanssa tämä helatorstai pyhäpäivä. Huomenna on vielä työpäivä. Mutta lauantaiaamuna lähdemme taas kerran risteilemään Saksaan :).

Että oikein hyvää toukokuun loppupuolta teillekin!

6 kommenttia:

  1. Oslossa kävin viimeksi 1968 isäni kanssa

    VastaaPoista
  2. Todellakin, eipä ole sinusta kuulunut! Norjassa olen käynyt vain kerran, siellä ihan pohjoisessa. Haaveissa ollut, mutta mies aina torppaa ehdotukset kun on n i i n kallis maa! :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisen ystäväni (se joka oli täällä nyt taas käymässä) mielestä täällä ei ole sen kalliimpaa kuin Suomessakaan :)

      Poista
  3. Näinpähän saan minäkin tutustua Norjaan, kun ei kuitenkaan koskaan sinne pääse. Pitkä maa, varmaan on kesä etelässä ja talvi vielä pohjoisessa.
    Vaan Saksassa jo onkin todella lämmintä, kerrohan siitäkin reissusta:)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa matkaa teille! On kiva kun jaksat jotain joskus kirjoitella, odotan innokkaasti.

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla sinusta taas;olet ehtinyt tällä välin käydä vaikka missä;D Mukavaa Saksan-risteilyä Tuula:)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.