sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Maihaugen taas kerran

Kävimme Lillehammerissa lauantaiostoksilla. Samalla piipahdimme Maihaugenin ulkoilmamuseossa. Tai tällä kertaa ei menty ulkotiloihin ollenkaan vaan katsottiin museokaupan antimia ja käytiin läpi pysyvä näyttely. Meillä kun on tuonne vuosikortti, niin tuommoinen pienikin vierailu tulee tehtyä, kun ei tarvitse maksaa erikseen. Joskus käydään vaan kahvilassa siellä.

Pääsisäänkäynti on minusta aika ankean näköinen:


Mutta sieltä näkee hyvin tämän alueen sauvakirkon. Siellä oli eilen muuten häät alkamassa. Juhlapukuista väkeä asteli paikalle muun museovierailuväen joukossa.


Tällä kertaa meitä kiinnosti Maijan kanssa näyttelyssä mustan surman aika ja keskiaika. Musta surma vei puolet norjalaisista kuolemaan. Noista asioista puhutaan juuri nyt koulussa eli minulla oli ammattilainen mukana selittämässä asioita :). Kuvassa kumminkin seinämaalaus viikinkiajoilta.


Tänään alkoikin sitten sadesyksy. Ulkona tuulee ja on kylmä. Kiva alkaa lämmittelemään uunia kuivilla puilla. Tuikkulasit vaihdetaan syksyisempiin ja aletaan polttelemaan kynttilöitä. Syksyssäkin on oma viehätyksensä.

Hyvää alkavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Aika kontrasti tuon sisäänkäynnin ja kirkon välillä...Tykkään sellaisista museoista, joissa historia on saatu jotenkin elämään. Tuolla olisi kiva käydä.
    Olen opiskellut historiaa, ja joo, taidan itsekin selittää/luennoida, jos joku minun kanssa edes viitsii enää lähteä museoihin. Tietävät mitä odottaa.
    Hieno juttu tuo vuosikortti.

    OP

    OP

    VastaaPoista
  2. On tosiaan aika ankean oloinen tuo sisäänkäynti, vaan tuo maalaus on upea:)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.