torstai 25. joulukuuta 2008

Joulun viettoa Norjassa


Ensimmaisina neljana vuotena matkustin aina jouluksi Suomeen. Viidentena vuotenakin olin lahdossa sinne, mutta jostain kumman syysta eraana paivana toista tullessa avasin auton oven ja myrskytuuli riuhtaisi oven autosta rikki. Lahtoon olisi ollut vain pari paivaa... Olisi kai saanut sen korjautettua kiireessa, mutta ajattelin, etta ehka ei ollutkaan tarkoitus lahtea minnekaan reissuun. Ja niinpa vietin ensimmaisen jouluni taalla. Muutama katkera kyynel siina tirahti silmakulmaan sita paatosta tehdessa. Mutta selvisinhan mina siitakin hengissa kumminkin.

Ja seuraavat joulut olen sitten viettanyt taalla. Ihmetellen norjalaisten intoa syoda ribbe ja pinnekjøtt (paikallisia jouluun liittyvia liharuokia) ja juoda akevitt (alkoholijuoma) ruuan kanssa. Kjøttkaker ja julepølse(vaalea joulumakkara) kuuluvat myos norjalaiseen joulupoytaan. Eli kovin on lihaista norjalaisten jouluruoka. Harvemmin taitaa aattoillan poytaan kuulua lutefisk (lipeakala). Itse en ole syonyt punaista lihaa pian kolmeenkymmeneen vuoteen... Laitoin itselleni lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja lohta.

Norjalaiset koristelevat asuntonsa jouluksi tontuilla ja muulla jouluun liittyvalla rekvisiitalla. Hyvin monet vaihtavat jouluverhot ikkunoihin. En muista enaa miten oli Suomessa, mutta kaipa siellakin vaihdetaan niita verhoja. Taalla tuo tonttuinnostus on kylla aikamoinen. Monen talon parvekkeellakin istuu ihmisen kokoinen tonttu. Alussa luulin niitten olevan oikeita ihmisia...

Kaikkeen tottuu, myos suomalainen norjalaiseen joulunviettoon. Mutta seuraavan joulun haluaisin oikeastaan viettaa jossakin etelassa auringon paistaessa lampimasti.


1 kommentti:

  1. Kyllä nuo jouluverhot ovat aika monen suomalaiskodinkin ikkunoissa - olisiko tuo tapa tullut Ruotsista tänne meille...? Joulukoristeet ovat aika iso osa monen kodin joulunviettoa - erilaiset kädentaidon harrastamiset, jotka ovat kovasti lisääntyneet ovat myös omalta osaltaan lisänneet tuota koristeluintoa. Olisiko tuossa koristelussa yms. myös sitä, että ihmiset hakevat kovasti jotain sisältöä joulunviettoon - perinteitä halutaan pitää yllä, mutta toisaalta kansainvälisyys alkaa näkyä ja vaikuttaa myös meillä.Aika monessa perheessä voi olla esim. vävy tai miniä juuriltaan jostain muualta kuin Suomesta....

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.