Kohta viisi viikkoa takana karppaamista. Ja olo on hyvä.
Jätin siis kertaheitolla pois leivät, perunat, pastat, hedelmät, makeat jne. Alusta asti tämä on tuntunut ihan hyvältä, enkä ole kaivannut mitään. Eikä makeanhimokaan ole missään vaiheessa iskenyt.
Paino on ilmeisesti laskenut (tuntuu vaatteissa, en käytä vaakaa). Kaikenlainen turvotus on poissa. Olisi varmaan mielenkiintoista seurata tilannetta vaakastakin, mutta kun perimmäinen tarkoitus on hyvä olo, niin en ota vaakaa käyttöön.
Parina viikonloppuna olen ollut mukana viettämässä synttäreitä, enkä ole halunnut kieltäytyä kakusta ja tummaa suklaatakin maistoin. Mutta en mättänyt suun täydeltä, vaan hillitysti. Ja hyvin meni sekin.
Nälkä ei ole ollut missään vaiheessa. Kunhan muistaa syödä tarpeeksi rasvaa. Ja juoda. Alussa söin huomattavasti enemmän. Ja join paljon kivennäisvettä. Nyt syön harvemmin ja
pienempiä annoksia ja juon useimmiten vettä. Ja syön huomattavasti terveellisemmin omasta mielestäni.
Eli jatkan samalla tavalla. Päivän kerrallaan.
Ostin kirjankin aiheesta:
perjantai 9. syyskuuta 2011
torstai 8. syyskuuta 2011
Lampaita hakemassa
Nyt kotona ollessa en ymmärrä ollenkaan miten olen ehtinyt tehdä kaiken töissä ollessa...
Tänäänkin on käyty etsimässä jo lampaita ja hakemassa niitä kotiin. Yön aikana oli mennyt kuusi meidän omaa lammasta aitaukseen. Aitaus on nyt laitettu niin, että lampaat pääsevät sinne sisälle, mutta eivät ulos. Helpottaa keräilyä. Aitaukseen ne menevät nuolemaan suolakiveä.

![]() |
| Tässä näitä taas olisi. Naapurin lampaita kanssa. |
![]() |
| Lampaat ovat sateitten jälkeen märkiä. Tänään ne kuivattelivat itseään aitauksessa auringonpaisteessa. Oikein höyry nousi. Siis jess tänään paistaa aurinko! |
![]() |
| Eivätkö olekin ihania! |
![]() |
| Tässä lähikuva palleroista. Vähän ovat pieniä. |
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Takaisin laitumelta
Hevoset ratsastettiin eilen oman tien varrella sijaitsevan naapurin pellolle. Eli kotiin päin ovat tulossa. Eiköhän tuo tilkku ole kaluttu tämän viikon aikana. Sitten pääsevät lampaitten seuraksi omalle pellolle. Ja kohtahan sitä jo tulee sitten talvikin.
maanantai 5. syyskuuta 2011
Plumbo "Møkkaman"
Kuntakeskuksessa oli viikonloppuna "Elgfestival" eli hirvifestivaalit. Pääkatu on silloin täynnä kojuja, joissa myydään kaikenlaista paikallista ruokaa ja muuta mukavaa. Campingillä on juhlapaikka, jossa on ollut ihan tunnettuja esiintyjiä. Perjantaina siellä esiintyi norjalainen Plumbo. Minulle uusi tuttavuus tämän kesän ajalta.
Langt inni skauen ja så bor det
En som ikke mange før har møtt
Bygda er på vakt og de hakke ro
La skauen skjule noe fælt og noe sprøtt
Han er aldri nedi bygda blandt andre
Han lever ensom og på skogens høye tind
Vi veit når han er ute for å vandre
Vi kjenner lukta ja den følger nordavind
[Refregn:]
For det er møkkamann som er ute
Han er på leit etter kjerringa si
Han lokker på a med fløyte
Men dama er rein fantasi
Før så levde møkkamannen
Med sin kjære i et lite hus
Men en dag så fant hun en annen en
Siden den gang falt livet hans i grus
[Refregn:]
For det er møkkamann som er ute
Han er på leit etter kjerringa si
Han lokker på a med fløyte
Men dama er rein fantasi
Når sola står på himmel'n og vi sitter rundt et bord
Da er det lite tegn på liv i der fra nord
Men plutselig går alt i svart og nordavinden flår
Det høres ut som Thor med hammer'n slår
Det merkes på bygda om kvelden
Vi lukker døra og tar på lås og slå
Og ser folk ute da er sjelden
Alle veit hva som vil skje og hvor de skal gå
[Refregn x2]
For det er møkkamann som er ute
Han er på leit etter kjerringa si
Han lokker på a med fløyte
Men dama er rein fantasi
http://www.lyricshall.com/lyrics
Plumbo - "Møkkamann" Lyrics

sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Aisteja
Lampaita etsiessä on tärkein aisti kuulo. Ja seuraavaksi tulee näkö.
Kuuloa tarvitaan, kun metsässä kulkiessa kuunnellaan kellojen ääniä. Näin saa paikallistettua missä lampaat kulkevat. Kaikilla aikuisilla lampailla on kello kaulassa. Ja karitsat kulkevat emojen mukana.
Näkö on tärkeä, kun yrittää nähdä valkoisia lammaspilkkuja vuorten rinteillä.
Tänään on sitten ollut sellainen sumu ja sade, ettei kummastakaan aistista ole ollut hyötyä. Jos johonkin lampaaseen on törmännyt, niin se on kyllä tapahtunut ihan vahingossa.
Sumuvaippaan katoavat niin lampaat kuin kellonkilkatuksetkin.
Ja sinne olisi helppoa kadota itsekin näillä saloilla. Uskalsin kulkea vain erään tutun lammaspolun, jonka varrella en sitten tavannut yhtään yksilöä. Vain uskomattoman uskaliaita pikkulintuja. Eilen muuten törmättiin pieneen jänikseen, joka piilotteli korkeassa ruohikossa parin metrin päässä meistä.

Vuoden kunnonkohotusprojekti taas meneillään
Tänä viikonloppuna olemme sitten taas alkaneet keräilemään lampaita kotiin laitumilta. Viimeiset kymmenen vuotta on sää ollut suosiollinen ensimmäisenä keräilyviikonloppuna. Mutta tänä vuonna on sää¨samanlainen kuin se on ollut suurinpiirtein koko kesän eli sateinen. Lisäksi ainakin eilen oli vielä julmetun kylmä. Tänään jatketaan taas kunhan keräilijät jaksavat nousta sängystä.
![]() | ||||||||||||||||||||||
| Lampaat ohjasivat meidät keräilypaikalle polkua pitkin. |
![]() |
| Lapsista oli mukavaa paistaa marshmellows nuotiolla. |
![]() |
| Pieni puronen metsän siimeksessä. |
perjantai 2. syyskuuta 2011
Det vakreste som finnes
Jeg har ofte gått og tenkt på
Hva det var jeg gjorde galt
Tenkt på alt jeg ikke fikk fortalt
Det var så mye jeg ville gi deg
Det var så mye jeg skulle ha gjort
Men tida gikk så alt for fort
Du er det beste som har hendt meg
Og det kjæreste jeg har
Og ingen kan ta fra oss det vi har
For kjærligheten kommer og kjærligheten går
Men det vi hadde sammen skal bestå
Om det skulle blåse kaldt
Om jeg leter overalt
Ingen er så god som du
Du er det vakreste som fins
Om det skulle blåse kaldt
Om jeg aldri fikk fortalt
At ingen er så god som du
Du er det vakreste som fins for meg...
Var så godt å være nær deg
Godt å ha deg som en venn
Og jeg lengter etter varmen din igjen
Var så fint å være sammen
Du smilte da du dro
Dine øyne sa meg mer enn du forsto
Det fins håp I alt du tenker
Det fins håp I alt du gjør
I mitt liv er du et lys som aldri dør
Om det skulle blåse kaldt
Om jeg leter overalt
Ingen er så god som du
Du er det vakreste som fins
Om det skulle blåse kaldt
Om jeg aldri fikk fortalt
At ingen er så god som du
Du er det vakreste som fins for meg
Og vi skal kjempe sammen for de drømmene vi har
Og vi skal finne mange nye bedre svar
Og bålet som vi tente det skal aldri brenne ned
For jeg veit at vi kan holde liv I det
Om det skulle blåse kaldt
Om jeg leter overalt
Ingen er så god som du
Du er det vakreste som fins
Om det skulle blåse kaldt
Om jeg aldri fikk fortalt
At ingen er så god som du
Du er det vakreste som fins for meg
[ Lyrics from: http://www.lyricsmode.com/lyrics/j/jahn_teigen/det_vakreste_som_fins.html ]
torstai 1. syyskuuta 2011
Minun päiväni tänään
Laiska töitänsä luettelee ;). Se lukekoon ketä kiinnostaa.
Minulta pyydettiin päivääni kuvina. Mutta nyt on käynyt niin että olen kokeillut kuvaamista vaan siitä ei tullut mitään kun kamera ei ole aina kädessä... Niinpä ajattelin kirjoittaa mieluummin.
Eli syyskuun ensimmäinen päivä sanoina. (Päivitän sitä mukaa kun teen jotakin.)
Heräsin aamulla puoli seitsemän maissa ilman kellon herätystä. Menin suoraan alakertaan suihkuun. Suihkun jälkeen laitoin tietokoneen päälle ja teeveden kiehumaan. Yksi koirista on sisällä ja kävin sen kanssa kävelemässä pienen lenkin ulkona. Onneksi ei satanut.
Lenkin jälkeen istahdin tietokoneen ääreen lukemaan päivän uutiset ja juomaan teekupposen.
Puoli kahdeksan aikaan herättelin Maikin ja laitoin hänelle aamupalaa ja eväspaketin valmiiksi reppuun.
Vartin yli kahdeksan ajoin tänään Maikin koululle neljän kilometrin matkan. Yleensä kävelen hänen kanssaan noin 600m päässä olevalle bussipysäkille mutta tänään meitä molempia laiskotti. Matkalla koululle otin kyytiin erään tytön, joka myös odotti koulubussia.
Varttia vaille yhdeksän herätin isännän. Hänellä meni yli puolilleöin eilen, kun korjasivat traktoriin laitettavaa haravaa. Ajattelin, että nukkukoon vähän pitempään. Söin itse aamupalan ja keitin kannullisen kahvia isännälle. Se on hänen aamupalansa.
Aamun aikana pesin pari koneellista pyykkiä tiskasin astioita ja lakaisin lattioita.
Kymmenen maissa lähdin ajamaan kuntakeskukseen. Tarkoituksena oli käydä isännän äidin luona ja kaupassa. Istuinkin yli tunnin rupattelemassa avopin luona. Hän asuu vanhusten palvelutalossa. Tosin hän ei ota vielä vastaan minkäänlaisia palveluja, kun on niin hyväkuntoinen. Sitten kiirehdin kauppaan ja asioille.
Varttia vaille yksi olin taas kotona. Autoin isäntää laittamaan jotain varustetta traktoriin. Täällä nimittäin yritetään taas tehdä sateitten välissä heinää. Käytin koiraa taas lenkillä ja menin keräämään lähimetsästä puolukoita.
Varttia vaille kolme istuin koneella ja luin sitä sun tätä. Söin myös välipalaa tai lounasta. Ja siirtelin ulkona kuivuvia pyykkejä sisään sateen alta. Ja kävin auttamassa taas erään koneen kanssa isäntää.
Neljältä lähdin autolla hakemaan Maikin kaverin luolta kylästä. Hän meni sinne koulusta suoraan. Sinne mennessä vein juomista isännälle eräälle vuokrapellolle jossa hän puuhailee heinänteon kanssa.
Viideltä lähdimme lähikauppaan (kymmenen kilometrin päähän) Maikin kanssa. Olin unohtanut ostaa kaupasta aamulla kermaa ja kakunpohjan. Isännällä on huomenna synttärit ja yllätämme hänet lakkakermakakulla. Se on perinne, joten en usko, että hän kauheasti yllättyy ;).
Kuudelta makasin hetken sohvalla ja katsoin erään tv-ohjelman. Sitten istahdin taas pieneksi hetkeksi koneelle.
Puoli seitsemältä seurasin Maikin läksyjen tekoa. Ja tulin taas koneelle jossa mm lähetin postia Nokialle kun onnistuin särkemään kännykkäni näytön sen pudottua lattialle!!! Apua!
Puoli kahdeksalta oli sitten telkkarissa norjalaista saippuaa a`la Hotel Cæsar ja sen perään Idol.
Yhdeksältä kävin koiran kanssa pienellä lenkillä. Ja kymmeneen mennessä olen jo sitten sängyssä lukemassa kirjaa noin yhteentoista. Ja sitten voittaa jo varmaan uni.
Kuten näette niin olen edelleen kotona. Kunnan kanssa on meneillään suunnitelma että alkaisin kokeilemaan jotakin muuta työtä. Haluaisin vähäksi aikaa pois päiväkodista jossa tunnen arjen olevan aika hektisen. Saa nyt nähdä ilmaantuuko mitään muuta tekemistä. Odotellessa olen edelleen sairaslomalla. Polvi on oikeastaan aika hyvä, mutta vanha vaiva selässä on muistutellut taas viime päivinä. Johtuu varmaan kaikesta laiskottelusta...
Mitä sinä teet päivän aikana?

Tilaa:
Kommentit (Atom)