sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kirja 2/2012 - Knut Evensen: Kidnappet

Juuri ennen joulua luin mielenkiintoisen kirja "Hvis jeg roper høyt nok". Kirjan on kirjoittanut Anne Cecilie Hopstock, joka oli naimisissa marokkolaisen olympiatason juoksijan kanssa. Mies kidnappasi heidän yhteiset lapsensa Marokkoon. Kirja kertoo heidän tarinansa. Kirjan loppuosa oli kuin olisi lukenut jännäriä konsanaan. Siinä kerrottiin lasten hakemisesta takaisin Norjaan.

Tuon kirjan vuoksi lainasin kirjastosta 1990 ilmestyneen Knut Evensenin kirjan "Kidnappet". Kirja kertoo muutamia tositarinoita lapsista, jotka on viety ilman toisen vanhemman tahtoa/lupaa pois Norjasta. Kirjassa oli myös haastateltu aikuistunutta kidnapattua lasta ja henkilöä, joka auttaa lapsien takaisin palauttamisessa maksua vastaan.

Mielenkiintoisia, mutta niin surullisia tarinoita...


P.S. Olen yrittänyt terästäytyä ja vastata kommentteihinne. Mutta vastaukset tulevat vähän jälkijunassa aina...


3 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä!
    Kaipa minunkin piti juuri tuon kidnappausmahdollisuuden vuoksi hommata vielä folkerekisteriin miehen passikopio, että siis tarkastavat että lupalapussa lapsen muuttamiseksi Norjaan on sama allekirjoitus kuin passissa!
    Tuntui vain vähän liioitellulta, kun on kyse suomalaisista ja siellä syntyneistä alkuperäiskansalaisista.

    Mutta maailma on mennyt oudoksi.
    Hommaanpa kirjat luettavakseni!

    VastaaPoista
  2. Minä tunnen ruotsalaisnaisen, jonka jordanialainen mies kidnappasi lapset ja vei heidät Suomen kautta lentämällä Ammaniin. Onneksi sai lähetystön neuvoilla yhteyden lapsiin ja salakuljetettua heidät takaisin Ruotsiin.

    VastaaPoista
  3. Äiti-ihminen, se Anne Cecilien kirja oli luettavampi. Suosittelen.

    Allu, niinpä, näitä juttuja varmaan on usellakin tuttavapiirissä...

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.