maanantai 1. huhtikuuta 2013

Viimeistä viedään

Näin on pääsiäinen lopuillaan ja huomenna alkaa taas arki. Tosin minulla on vielä vapaata huomennakin ;).

Huhtikuussa ei ole sitten ylimääräisiä vapaapäiviä, mutta jo ensi viikolla on tiedossa kahden päivän opintomatka töistä Trondheimiin! Ja toukokuu on sitten kovin repaleinen kaikenmaailman pyhäpäivien vuoksi. Ja sitten ollaankin jo kesäkuussa. Mihin tämä aika menee? Elämiseen tietysti!

Tältä näytti täällä tänä aamuna:

Pääsiäislilja vetelee viimeisiään. Vaan yatzia on pelattu useaan otteeseen.
Tämän orkidean sain eilen lahjaksi yhdestä käännöshommasta, kun en vastaanottanut rahaa. 
Kissa lämmittelee uunin vieressä aamu-ulkoilun jälkeen.
Appelsiinit alkavat olla vähissä. Ja pääsiäismuna on tyhjennetty namuista viimeisen kerran tänä aamuna.
Palovarotin alkoi piiputtamaan aamulla. Patterinostoon siis. 
Nämä pikkuvarpaat palaavat sohvalta kouluun huomenaamulla.
Lahjaksi saatu valtava konvehtirasiakin tyhjentyi.
Tätä helppoa omenakakkua teen toistekin. Tein kaksi pääsiäisen aikaan. Oli namia kermavaahdon kanssa.

Hyvää alkanutta huhtikuuta! Jospa se tästä vielä kunnon kevääksi muuttuisi.

4 kommenttia:

  1. Ihana orkidea! Ja mukavaa huhtikuuta Tuula!

    VastaaPoista
  2. Ai että tykkään omenakakusta ja suklaasta tietysti! Taas se arki alkaa... Blogissani on Sinulle tunnustus!

    Marja-Leenan nukkekodit

    VastaaPoista
  3. Kiitos oikein mukaavaa alkanutta huhtikuuta sinne teillekkin ja mukavaa kevään odotusta. Ja upea orkidea ehdottomasti mun lemppari kukka. :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia. Suloinen kisu ja tosi kaunis kukka!
    Hauskaa opintomatkaa!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.