lauantai 20. huhtikuuta 2013

Pihaa tarkastelemassa

Ihana aurinko hellii meitä taas. Lumet ovat vajuneet oikein kunnolla. Ajattelin keräillä vähän roskia pihasta ja Ebba lähti seuraksi. Vaikka nämä meidän koirat ajokoiria ja metsästykseen käytettyjä ovatkin, niin voimme ulkoiluttaa niitä tässä omassa ympäristössä ihan irrallaan. Jopa Toyaa pennuttamisen jälkeen.

























Tässä kotitie postilaatikolle päin ja tuossa takana oleva huippu on se meidän lähin ja nimeltään Skartlifjellet. Siellä käytiin kerran viime keväänä patikoimassa. Jospa tänäkin vuonna.


Lumet ovat todellakin kadonneet taivaan tuuliin.


Eikä pihastakaan ei tullut perunapeltoa tänä vuonna. Olin unohtanut, että mehän ajettiin semmoista soraa siihen viime kesänä. On siihen ajettu hiekkaa aikaisemminkin, eikä se ole auttanut. Mutta tuo sora taisi olla asiaa.


Lehmät tykkää kuljeskella ja katsella lumen alta ilmestyviä maisemia.


Sisällä kukkivat orkideat todella kauniisti. Taitavat olla ainoita kukkasia, joita en saa tapettua alta aikayksikön.
























Mukavaa lauantaita!

8 kommenttia:

  1. Täällä on lumi hävinnyt okeastaan kokonaan ja ruoho alkaa jo vihertää - aika äkkiä se tapahtui. Keskiviikkona tuolla pellolla oli lähes 30 cm lunta ja perjantaina se oli yhtäkkiä hävinnyt?

    Ja tämähän tietenkin tarkoittaa, että tulee aika kiire ton puutarhan kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät pääsi yllättämään monet tänä vuonna.

      Poista
  2. Kauniisti kukkivat orkideasi;minä vain ihastelen niitä täällä mutten ole koskaan ostanut.Ja kiva kävelyseuralainen tuo Ebba:)

    VastaaPoista
  3. Minä en saa noista teidän koirista kylliksi. Lapsena meillä oli kotona ajokoiria, ja nyt on elämässä koiran kokoinen aukko.
    Olet sitten vähän parempi puutarhuri-viherpeukalo kuin minä. En osaa kasvattaa kuin vaalenpunaista ja violettia hometta, normihomeiden lisäksi, eikä sekään oikeastaan ole osaamisesta kiinni. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitäisi saada itsellesi vaikka semmoinen osa-aikakoira eli jonkun koira, jota saisi helliä ja kuljetella :).

      Poista
  4. Teillä näyttäs olevan enempi lunta kuin meillä. tiällä ei ole oikeestaan kuin laikku siellä ja toinen täällä.

    VastaaPoista
  5. Heeei nytpäs teetkin postauksen nimellä "Tuulan kootut orkideavinkit - miten pidän orkideani hengissä?" Tai ainakin tänne kommenttilootaan jos sais jotain kullanarvoisia vinkkejä? :D

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.