perjantai 19. huhtikuuta 2013

Lohi-riisivuoka

Se olis taas perjantai! Ja talvikin irrotti otteensa lopultakin tällä viikolla. Vettä on tullut muutamana päivänä ja toisina on taas aurinko näyttäytynyt. Tuuleekin. Kaikki tuo tietää armotonta lumen sulamista. Ja se tuntuu hyvältä! Kevät on vuodenajoista parhain.

Perjantain kunnniaksi laitoin taas lohiruokaa. Viime viikolla laitoin lohilaatikkoa perunoista, sipulista, lohesta ja kermasta.

Tänään oli vuorossa sitten riisi-lohivuoka. Ohjeita on netti pullollaan, mutta minä laitoin taas oman maun mukkaan. Riisiä (keitin 4dl raakaa riisiä), keitettyä kananmunaa (laitoin kaksi pieniksi paloiksi), lohta (300g tuoretta, jonka suolasin hyvin) ja kevätsipulia (pieninä renkaina) maustettuna suolalla ja valkopippurilla. Kananmuna (2)-kermaseos (3dl) päälle ja puoleksi tunniksi uuniin pariin sataan asteeseen. Olisi varmaan voinut laittaa pelkästään kermaakin. Helppoa ja herkullista. Ja minusta ruoka kuin ruoka maistuu hyvältä puolukan kanssa ;). Kuvassa näyttää aneemiselta...


Työrintamalla minulta kysyttiin tällä viikolla, että ottaisinko muutaman opetustunnin lisää. Meille tuli kymmenen hengen ryhmä eri ikäisiä uusia pakolaisia suoraan leiriltä. Ja kielen alkuopetusta tarvittaisiin  nyt koko ryhmälle. Otan haasteen vastaan ja aloitan heidän kanssaan tiistaina. Jännittävää. Ryhmä on enemmänkin nuorisoryhmä kuin aikuisryhmä ja sehän voi olla todella hauskaa.

Oikein hyvää viikonloppua teillekin!

7 kommenttia:

  1. Minä tein kana-fajitaksia :-)

    Mun lempiruokia töissä on lohiperunavuoka, ja kun sitä tällä viikolla söin, niin päätin että sitä teen kun perhe tulee mun luokse seuraavan kerran syömään.

    Mielenkiintoiselta kuullostaa sun uusi työhaaste. Mä olen aina välillä miettinyt että haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä pakolaisten parissa. No, ehkä sitten kun vihdoin asetun jonnekin aloilleni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haaveilen, että kunhan Maikki lähtee opiskelemaan, niin haluaisin vapaaehtoistyöhön jonnekin aina välillä.

      Poista
  2. Tuo kuulostaa hyvälle, pitääkin pistää ohje talteen.
    Olit mielessäni tänään kun katselin Ylen Areenalta dokumenttia norjalaispariskunnasta tiettömän taipaleen takana Vestre Slidressä, heillä oli lampaita ja lehmiä. Lehmät vanhaa norjalaista rotua. Eikös se niin ollut teilläkin, vai muistanko väärin?
    Valitettavasti ohjelma on nähtävissä vain Suomessa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein muistettu Tiitsa :). Meillä oli kanssa aikaisemmin lampaita, mutta nykyään vain noita suojeltavia lehmärotuja.

      Poista
  3. Lohiriisivuoka on mun vakkari :). Olen oppinut syömään sitä 30 vuotta sitten Lapissa, kun olin kesätöissä. Siellä se syötiin aina voisulan ja puristetun sitruunan kanssa - ja niin edelleen :). Vaikka puolukka onkin ihanaa, niin tähän sopii sitruuna erityisen hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikissa ohjeissa mainittiin voisula tillillä ja sitruunanmehu :D. Minä syön lasagnenkin puolukalla... ;)

      Poista
  4. Ohje tuntuu herkulliselta; täytyneepä kokeilla sitä itsekin. Onnea uusien oppilaiden kanssa ja hyvää viikonloppua sinne Norjaan!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.