sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Maalaisjärkeä pääsiäistunturiin

Norjan punainen risti ja Norjan turistiyhdistys esittelivät fjellvettreglene ensimmäisen kerran vuonna 1967. Samana vuonna oli peräti 18 ihmistä kuollut pääsiäistunturissa. Näitä sääntöjä saamme katsoa joka pääsiäinen televisiosta ja kuunnella radiosta. Vaikka säännöissä ei erityisesti mainita lumivyöryistä, niin tänä vuonna on lumivyöryvaarasta puhuttu todella paljon, sillä niitä on sattunut jo useita alkuvuodesta.

Tässä säännöt suomennettuina:

1. Älä lähde pitkälle hiihtoretkelle ilman harjoittelua
    - kannattaa käydä hiihtämässä ennen pääsiäislomaa

2. Ilmoita minne lähdet
    - etsijien on helpompi löytää kadonnut, kun tietävät suunnilleen mistä etsiä

3. Osoita kunnioitusta säälle ja säätiedotuksille
    - sää saattaa muuttua tunturissa lähes hetkessä

4. Varustaudu myrskyä ja kylmää varten.
    - repussa on hyvä kuljettaa esim lisävaatetusta

5. Kuuntele kokeneita tunturi-ihmisiä
    - paikalliset tuntevat tunturinsa parhaiten

6. Käytä karttaa ja kompassia.
    - sumu voi estää näkyvyyttä

7. Älä kulje yksin.
    - kaverista voi olla paljon apua

8. Käänny ajoissa, ei ole häpeä kääntyä takaisin
    - usein on helpompi palata omia jälkiä takaisin

9. Säästä voimia ja kaivaudu lumeen, jos se on tarpeellista
    - norjalaiset koululaiset harjoittelevat edelleen lumiluolien valmistamista

Sää suosii tänä vuonna pääsiästä tunturissa viettäviä ja näille säännöille on varmasti käyttöä.

Punaisella ristillä on tänä vuonna yli 170 ympäri vuorokauden auki olevaa vartioasemaa tunturissa. Niistä käsin vapaaehtoiset auttavat vaikeuksiin joutuneitä pääsiäisturisteja.

Mutta Toya on sitä mieltä, että minähän en tästä sohvalta Maikin kainalosta minnekään hiihtoretkelle lähde:




6 kommenttia:

  1. Myös Norjan pelastuskoirat (NRH) ohjaajineen ovat valmiina avustusoperaatioihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Taisi tulla koirille käyttöä, kun luin justiinsa uutisista, että Tromsøssä on käynyt lumivyöry...

      Poista
  2. Toya on ihan oikeassa. Ihana, ihana koira. OP

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva. Ilme on tosiaan sen näköinen et onks pakko jos ei taho

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toya on kovin kylmäinen koira. Ihan eri kuin meidän kaksi muuta, jotka läähättää vaan sisällä ollessa. Mutta Ebba onkin pohjoisen koiria ja sillä on talvella kuin kaksinkertainen karvoitus. Ja Elsa on tullut äitiinsä.

      Poista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.