lauantai 19. tammikuuta 2013

Putkimiehiä ja panttivankeja

Kyllä saisi jo minun puolesta nämä pakkaset loppua!

Meilla on ollut torstaina ja perjantaina treffit putkimiehen kanssa. Torstaina avattiin vedet täällä talossa ja eilen lehmillä. Kyllä ei naurata vedettömyys. Ihmeellistä, ettei sitä tajua, kun vesi valuu normaalisti kraanasta. Jouduin jo sulattelemaan luntakin pahimmassa vaiheessa. Vaan lumen vesipitoisuus on kyllä minimaalinen ja voi sitä lumimäärää, mikä piti kantaa sisälle pientä vesitippaa varten...

Eilen ajelin tulipalopakkasessa taas lähikaupalle kahvin ostoon. Aurinko alkoi juuri laskemaan. Ihailen aina ajaessa noita vasemmalla puolella tietä olevia jääpatsaita (kellertäviä). Ne muodostuvat veden valuessa kallioseinämää alas.


Viime päivien uutislähetyksissä on puhuttu melkeinpä vain panttivankitilanteesta Algeriassa. Siellä sijaitsevassa kaasunjalostuslaitoksessa on työssä paljon ulkomaalaisia ja heidän joukossaan useita Statoilin palveluksessa olevia norjalaisia. Yhä edelleen on kahdeksan norjalaisen kohtalo epäselvä. Ainakin yksi työntekijä tuli loukkaantuneena Norjaan ja suoraan sairaalaan eilen.

Mediatiedot ovat olleet koko ajan kovin sekavia. Paikalla ei ole ollut lehtimiehiä ja laitos sijaitsee aavikolla, lähellä Libyan rajaa.

Toivottavasti tilanne siellä päättyy nopeasti.


7 kommenttia:

  1. Teilläkin putkimies talossa. Meillä korjattiin yksi tippuva patteri ja toinen pitäisi korjata, mutta pitäisi laskea vedet pois koko lämmityksestä eikä sitä viitsi tehdä näillä ilmoilla, vaikka meillä onkin vain -3°C.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti vangit pääsevät turvalliseti kotiin. Pari suomalaista on kaapattu Jemenissä.

    VastaaPoista
  3. Kurja tuo panttivankitilanne,mutta nythän se ratkesi.
    Onneksi teillä on jo vettä ja toivottavasti ei tule uudelleen tuollainen vedetön tilanne.

    VastaaPoista
  4. kyllä nämä pakkaset saisi jo tosiaankin riittää...vaikeaa pitää mökkiä lämpimänä, tai ainakin menee paljon sähköä ja paljon puita. Onneksi täällä ei ole vesihanat jäätyneet... se onkin tosi hankalaa kun eläinten vesi loppuu - sitä kun saattaa mennä satoja litroja päivässä...

    Toivottavasti tuo pankkivankidraama ratkeaa pian, että omaiset saavat tietää, mikä tilanne oikein on...

    VastaaPoista
  5. Muutama irlantilainen panttivankien joukossa on nostanut uutisiin täälläkin, pakkasilta ja lumelta olen toistaiseksi välttynyt, mutta (liian) lähellä on lumiraja tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  6. Olen ihan samaa mieltä pakkasista, saisivat jo loppua! Suomessa vietetty viikonloppu tuntui melkein etelän lomalta :) Vaikka oli sielläkin perjantai kylmä, mutta muuten asteita oli alle -10C. On siinä suuri ero näihin pakkasiin. Toivottavasti kuitenkin teillä putket taas toimii!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.