sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Hautausmaalla

Meidän kylällä on peräti kolme kirkkoa.  Yhdestä kirkosta on ensimmäinen maininta jo keskiajalta eli peräti vuodelta 1337! Tosin kirkko on rakennettu uudelleen useampaan kertaan.

Eilen kävimme katsastamassa kukat meidän perhekirkon hautausmaalla. Tänä kesänä on satanut niin paljon, että taitaa olla edessä taas uusien kukkien ostaminen...  Auttakaapas, mikähän kukka kestäisi näitä kosteita kelejä?

Juuri ennen lähtöä näimme tämän pienen kaverin hautakivien välissä hyppimässä:


Haudat ovat kirkon ympärillä molemmilla puolilla. Etsiskelimme vanhoja hautakiviä ja vanhin, minkä tällä kertaa löysimme oli 1880-luvulta.


Tämä on suurin kylän kirkoista ja se on rakennettu 1823. Kirkko on kahdeksankulmainen ja istumapaikkoja on kahdeksallesadalle. Sain kuvaan vain osan rakennuksesta :). Kaikki kylän kirkot ovat muuten puukirkkoja. Jumalanpalvelus on aina sunnuntaisin vuorotellen eri kirkoissa.


6 kommenttia:

  1. Täälläkin noin vanha kirkko ihan lähellä.

    VastaaPoista
  2. Hautausmalla kayminen aina jotenkin rauhoittaa mielta.
    Kaunis tuollainen valkoinen kirkko.
    Mina mielellani kanss katselen vanhoja hautoja ja luen n
    vuosilukuja.

    Olen kummastellut, kun kayntini ystavien blogeissa nakyy, etta se tulee Ankarasta. Olen tutkinut asetuksia, ja kylla siella Antalya lukee.

    VastaaPoista
  3. Meillä on kesäisin käytössä seurakunnassamme kirkko, joka on rakennettu 1304.
    Uusi kirkko (!) on rakennettu 1877.
    Kirkossa käymme joka sunnuntai.

    Todella hieno kirkko tuo kuvaamasi KERROSKIRKKO! :D

    VastaaPoista
  4. Aika monta kirkkoa yhdellä kylällä. Mutta olen kyllä pannut merkille, että tässä maassa on kirkkoja muutenkin aika tiheässä. Mistäköhän se johtuu? Ovatko (tai olivatko) norjalaiset jotenkin erityisen hartaita kristittyjä? Itse en kyllä tunne yhtään norjalaista, jonka tietäisin käyvän kirkossa muuten kuin häissä tai hautajaisissa tms.

    VastaaPoista
  5. Onpas monta kirkkoa tosiaan. Melkoisen tilava kirkko tuo kuvaamasi, kun 800 ihmistä mahtuu. Kaunis paikka ja hyvin hoidettu ja siisti.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.