maanantai 5. maaliskuuta 2012

Talviloma vietetty risteillen ja junaillen

Täällä meidän korkeudella on aina viikko 9 talvilomaviikko kouluissa. Parina viime vuotena olemme tehneet näillä lomilla "tyttöreissuja".

Tänä vuonna ensimmäinen kohde oli Kielin risteily, jonka sain äitienpäivälahjaksi. Sinne lähdettiin Maikin kanssa kahdestaan. Meillä oli ihana iso ikkunallinen hytti, josta sai katsella menoa laivan kävelykadulla. Hytin hintaan kuului maksuton minibaari ja aamiaiset molempina aamuina. Kahden vuorokauden risteily maksoi vähan yli 100 euroa, joka on kyllä minusta ihan kamalan halpa hinta tuosta reissusta. Oli halvempaa olla kaksi yötä laivalla kuin yksi yö hotellissa Oslossa.


Me nautittiin tammoisiä ihania alkoholittomia drinkkejä.


Ja ihailtiin aurinkoista merimaisemaa näköalabaarissa.


Kävelykadulla riitti ihmisiä myöhään yöhön varmaan. Me tosin nukuttiin jo aikaisin.


Kielissä oli harmaata, mutta mehän vietettiin neljä maissaolotuntiamme tiiviisti sataman vieressä olevassa Sofienhofin ostoskeskuksessa. Tällä kertaa oli helppo löytää ne "meidän" kaupat, kun ne olivat hyvin muistissa viime vuotiselta reissulta :).



Ostoskeskus oli täynnä tämmöisiä keväisiä kukkaistutuksia.


Palattuamme takaisin Osloon hyppäsimme Göteborgiin menevään junaan Maikin ja hänen tätinsä kanssa, josta jatkoimme sukulaisiin Jönkopingiin. Siellä aurinko helli meitä siniseltä taivaalta ja päivät menivät shoppaillessa, kahviloissa istuen  ja kävellessä ympäri kaunista kaupunkia. Sukulaiset asuvat ihan Vätternin rannassa, 1900 rakennetussa vanhassa koulurakennuksessa, jossa on aivan ihanat korkeat huoneet ja isot ikkunat. Mikäpäs siellä oli yöpyillessä.



Kävimme myös ihailemassa Jönköpingin mansikoita maksanutta uutta kulttuuritaloa Spiraa.


Eilinen oli sitten taas matkapäivä ja illalla nukkumaanmenoaikaan oltiin sitten kotona tyytyväisinä ja levänneinä.

Kyllä kunnon lomailu ilman mitään velvoitteita tekee hyvää.

Ensi vuodeksi olemme suunnitelleen matkaa tyttöporukalla Lontooseen ;).

7 kommenttia:

  1. No jopas oli halpa risteily! Ja kivalta näytti teidän reissu.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ja näyttää tosi kivalta lomalta! :)

    VastaaPoista
  3. Teilläpä on ollut kiva loma:) Ja todellakin halpa tuo risteily!! Hienolta näyttää tuo Spirakin:)

    VastaaPoista
  4. Oi kun kivaa lomanviettoa teillä:)

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat ja mukavalta kuulosti reissunne. Tuollaiset "tyttöjen" jutut aina valilla tarpeellisia.
    Kivaa tiistaipaivaa Norjaan.

    VastaaPoista
  6. Kiva reissu takana, nyt on hyvä mennä taas lähemmäs kesää. :)

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa takaisin lomailemasta, nuo Kielin laivat on kyllä kiva tapa matkustaa!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.