torstai 29. maaliskuuta 2012

Nuoria neitoja ♥

Saimme pari päivää sitten neljä uutta nuorta neitoa halliin. Yksi hieho ja kolme kuuden kuukauden ikäistä vasikkaa. Nämä uudet ovat rotua Jarlsberg. Tykkäävät kovasti korvien takaa rapsuttelusta ja halailusta ♥. Välistä vähän liikaakin :).






Tässä on näitä "vanhojakin" neitokaisia.





Lehmien kanssa touhuilu on ollut aika rauhallista. Niille on vaihdettu vähitellen noita omia korvamerkkejä. Eli nuo valkoiset merkit ovat meidän "ostolehmien" merkkejä. Omille vasikoille tulee sitten punaiset merkit.  Pyöröpaali ajetaan traktorilla pari kertaa viikossa halliin syöttökehikkoon. Päivittäin saavat ämpäristä lisäksi kuivamuonaa. Ämpäristä sen vuoksi, että tulisivat kesyiksi. Ja muu aika käytetään sitten eläinten kanssa seurusteluun ;).

Eläinlääkäri kävi harjaamassa hepojen hampaat ja katsoi samalla reissulla lehmätkin. Ja hyvältä näyttivät kaikki.

Minulla oli eilen viimeinen työpäivä ennen pääsiäistä ja aloitin lomailun. Seuraavan kerran menen töihin 11.4. Sopii hyvin, kun väsymys on ollut taas vaivana. Kävinkin tänään aamusta kilpirauhaskokeissa taas. Saisivat minun puolesta aloittaa sen lääkityksen, niin näkisi onko siitä mitään apua.

Mukavaa torstaita!

12 kommenttia:

  1. Mukavan näköisiä neitokaisia. Kuinka kuivitatte, ihan käsinkö? Entäs lannanpoisto?
    Näin lehmätilallisena kun kiinnostaa :D

    VastaaPoista
  2. Halli pidetään kuivana oljella ja välillä käytetään myös sahanpurua. Isoimpia kasoja voi kannella kyllä ihan käsinkin pois, kun lanta on aika kuivaa.

    Olen vähän jännittynyt näkemään kuinka paljon lantaa kertyy seuraavan talven aikana. Kun meillä oli lampaita, joita tosin oli aina yli sata (lehmiä on nyt 11), riitti hallin tyhjennyt traktorilla ja semmoisella lantakaivurilla kerran vuodessa.

    Ja katsotaan nyt miksi tämä lehmänhoito tässä meillä muodostuu. Täällä pidetään myös eläimiä silleen, että ne pääsee liikkumaan ulos vapaasti talvellakin ja sittenhän lantaa tulee halliin vähemmän.

    Ja mulla puuttuu muuten sitten nämä suomenkieliset sanat lehmänhoidosssa, joten ilolla otan vastaan, jos huomaat, että käytän vääriä suomalaisia sanoja :).

    VastaaPoista
  3. Hienoja. Varsinkin tuo valkoinen on kaunis:)

    Mukavaa lomailua sulle.

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihania neitoja kuvassa! Suloisia! Nuo lantajutut kiinnostavat minuakin, koska kyllä sitä tulee aikamoiset määrät. Meillekin syntyi taas yksi vasikka viime yönä, tosi terhakka tapaus :)

    VastaaPoista
  5. Jarlsberg-rotu on mulle ihan uusi tuttavuus, mutta kylläpä nekin näyttää kovasti lapinlehmiltä. Varmasti on samat sukujuuret historiassa.
    Hienoja eläimiä :0)

    VastaaPoista
  6. Hyvää lomaa ja mukavia hetkiä neitojen kanssa!

    VastaaPoista
  7. Kauniita! Tuo valkoinen on varsinainen missi. Vaikka olen syntyjäni maalaistyttö, huomaan kaupunkilaistuneeni: Ihastelin vain eläinten viehkeyttä suomatta ajatustakaan lantahommille:)

    VastaaPoista
  8. Onpas nättejä lehmäneitoja:) Niitä olisikin kiva rapsutella.
    Ja oikein ihanaa lomaa Tuula!

    VastaaPoista
  9. Suloisia ovat nuo ammut:)Voimahali täältä <3

    VastaaPoista
  10. Suloisia ammuja "korvakoruineen". Onko teillä siis lihatila vai kuinka?
    Ihanaa lomaa, toivottavasti väsy pian helpottaa!

    VastaaPoista
  11. Onpa suloisia neitokaisia. Kyllä sinun nyt kelpaa. :)

    Kun kuoppasin vanhan blogini, kadotin sinun blogiosoitteesi, mutta onneksi tuli muualta vastaan. Pitääkin lukea monen kuukauden kuulumiset.

    Toivottavasti saat pian avun kilpirauhasvaivoihin. Tiedätkö, että myös kylmäpuristettu kookosöljy laittaa kilpirauhaseen potkua.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.