tiistai 23. heinäkuuta 2013

Lähimatkailua: Øyer ja Hafjell

Maikilla ja Øyerin tädillä oli kymmenvuotis-jubileum. Kymmenen vuoden ajan (eli siitä alkaen, kun Maikki oli 2v), he ovat joka kesä heinäkuussa käyneet Hunderfossenin perhepuistossa (klikk klikk) viettämässä yhden ratkiriemukkaan päivän.

Tänään ennen sinne menoa sain minäkin osallistua riemuun tutustumalla Hafjelliin (klikk klikk). Paikka on talvisin yksi maan suosituimmista laskettelukeskuksista, jossa on 17 hissia ja 32 eri tasoista mäkeä. Kesäisin on mäessä taas maan suosituimmat downhill-pyörämäet. Alue on siis käytössä ympäri vuoden, mikä on minusta erittäin positiivista.

Menimme gondol-hissillä edestakaisin ja käytimme ylätasanteen kahvilapalveluita. Suosittelen.

Øyerissä sijaitsee muutenkin kaikenlaista tekemistä. Esimerkiksi mainitsemani Hunderfossen. Lilleputthammer on perhepuisto vähän pienemmille taapertajille. Norjan vegmuseum eli tiemuseo on Hunderfossenin vieressä. Lillehammerin olympialaisten bob-laskurata on samalla alueella. Ja paljon muuta. Eli tuolla pienellä paikkakunnalla, pienen matkan paässä Lillehammerista voisi viettää useamman päivän.

Tässä kuvia:

Fakkelmannen (tulenkantaja) taideteos vuorenrinteessä.
Oikeassa yläkulmassa Fakkelmannen.

Tuommoisella mentiin ylös-alas. 
Mökistä suoraan rinteeseen.
Maisemaa Rondaneen päin.

Laskettelurinnekartta.
Pyörärinnekartta.
Alhaalla joen toisella puolella Hunderfossen. 
Hunderfossenin voimalaitokselta.
Voimalaitokselta.

3 kommenttia:

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.