lauantai 2. helmikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen hiihtoretki

Ja oikeastaan koko talven ensimmäinen. Viime talvenahan lumet katosivat ihmeellisen aikaisin ja hiihtoretket pystyi laskemaan yhden käden sormin.

Tänä  vuonna en ole uskaltautunut vielä aikaisemmin ladulle kipujen vuoksi. Jalassa (ja olkapäässä ja selässä jne) vaivannut kipu on estänyt kilometriä pitemmät kävelylenkitkin. Kenkinäkin olen joutunut käyttämään vanhoja lopokkaita. Nyt jalka on ollut vähän parempi (ei tosin kivuton) ja ajattelin, että kokeilen saanko monot jalkaan.

Mukavaa oli, vaikka kunto on kuin satavuotiaalla... No, jospa nyt suunta muuttuisi. Jos huomenna on yhtä mahtava ilma (kolme pakkasastetta), niin lähdemme uudelle reissulle eväitten kanssa.

Täällä meillähän on satoja kilometriä aina hyvin ajettuja latuja pitkin poikin. Meikäläisen kuntoilutahdissa ei tarvitse samalle ladulle mennä toista kertaa saman talven aikana. Tässä tämän päivän maisemia.







17 kommenttia:

  1. Voi mahtava mikä keli ja hienot ladut, olisi synti jättää käyttämättä. Siellä teillä ei taida olla harmina edes ihan väkisin ladulle tunkevat kävelijät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No latuja on todellakin satoja kilometrejä, joten harvoin sattuu edes muita hiihtäjiä vastaan :). Puhumattakaan kävelijöistä.

      Poista
  2. Todella hieno latu ja ei ole säässäkään selvästi moittimista! Tuulessa ja tuiskussa taivallettuani tänään posket vieläkin punoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä pakkaskausi on nyt ohi ja on aivan ihanaa nauttia helmikuun lähes keväisistä tunnelmista.

      Poista
  3. Upeita talvimaisemia! Kauniin sininen taivas. Minäkään en voi nivelten tulehdusten vuoksi lähteä hiihtämään.

    VastaaPoista
  4. Mahtavia latuja teillä ja hyvä,että pääset jo hiihtämään eikä satu yhtä paljon kuin ennen:)

    VastaaPoista
  5. Tosi upean näköinen keli - täällä on ollut niin tuhnuista kuin vain olla voi.... ei ole valoilmiöitä päästy tänään ihastelemaan :)

    VastaaPoista
  6. Nuo sinun maisemasi suorastaan salpaavat hengen kauneudellaan.

    VastaaPoista
  7. Ajeltiin siellä teillä päin ja keleissä ei tosiaankaan ollut valittamista... mutta täällä laaksossa oli tänä aamuna ihan taas 18 astetta pakkasta :O. Ei paljon naurattanut. Nyt on onneksi taas vähän lauhtunut, ei ole kuin 10 pakkasastetta. Mutta kaunista on täälläkin ja aurinko lämmittää jo ihan tosissaan! Harkitsen täällä noiden suksien ostoa varmaan niin kauan, että lumet ehtii taas sulaa...

    VastaaPoista
  8. Upeat hiihtomaisemat (ja kelit) on sielläkin! Me kulutettiin tänään hiihtokeskuksen rinteitä. Itselläni on pitkään ollut outoa selkäkipua ja alkuunsahan lekuri ajatteli että se on Minin nostelemisesta. Nyt kuitenkin selvisi että vaivana on kova D-vitamiinin puute, ja kivut voisivat kuulemma johtua tästäkin? Saas nähdä, D-vitamiini tabletit löytyvät jo kaapista ja nyt pitää kuulemma lisäksi ottaa vielä kalanmaksaöljyä. Toivottavasti sitä löytyy Norjastakin jonain tablettimuotona....?

    VastaaPoista
  9. Wau, ihania latukuvia! Kiva kun pääsit hiihtämään!

    VastaaPoista
  10. Jos talvi olisi aina juuri tuon näköinen, aurinko paistaa, sopivasti lunta joka ei liikaannu eikä lisäänny, ja lämpötila vain muutamassa miinusasteessa, silloin voisin jopa sietää sitä ;-) Mutta varmasti oli upea hiihtoretki!

    VastaaPoista
  11. Minä en ole vielä päässyt ladulle tänä talvena. Taitaisi olla jo korkea aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tutustua latujen kuntoon.

    Sinulle olisi tarjolla tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
  12. Hienoja kuvia kyllä tuollaisissa maisemissa kelpaa hiihdellä. :)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.