maanantai 19. syyskuuta 2011

Tuulan karppikaalilaatikko (lihaton)


Eilen teki mieli ihan kauheasti kaalilaatikkoa. Yritin etsiskellä netistä ohjetta, joka sopisi ruokavaliooni. Lihaahan en ole syönyt yli kolmeenkymmeneen vuoteen ja nyt vielä sitten tämä karppaus on tuonut uusia tuulia mukanaan. Sopivaa ohjetta ei löytynyt, niinpä piti katsoa mitä kaapista löytyy ja pistää hihat heilumaan.

Silppusin keräkaalin ja höyrytin sitä pienessä vesimäärässä parikymmentä minuuttia. Lisäsin siihen purkillisen tomaattimurskaa ja ison sipulin, jonka olin pienentänyt ja kuullottanut pannulla. Maustoin suolalla ja pippurilla. Keitin vielä viitisentoista minuuttia.

Voitelin uunivuuan voilla ja kaadoin seoksen sinne. Päälle ripottelin mantelirouhetta ja paljon voinokareita. Paistoin uunissa 200 asteessa tunnin verran.

Laatikosta tuli voimakkaan makuista ja todella herkullista. Taidan tehdä toistekin.

P.S. Isäntä kysyi eilen, että miksi sinä vetelet noita housujasi koko ajan ylöspäin. Pitäisiköhän ostaa vyö ;)?

7 kommenttia:

  1. Minunkin tyttäret karppaa . Esikoinen kaiken lisäksi aloitti kehonrakentamisen . Tulee marraskuussa 52 vuotta täyteen hänellä . Mutta saattaa ollkin juuri sopiva ikä siihen .

    VastaaPoista
  2. Mina myös syön tosi vahan lihaa.Syön sita kylla joskus.
    Tuo kaalilaatikko kuulopstaa herkulliselta.Pitaapa kokeilla,Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  3. kyllimarjaana, 5kymppisena on hyva aloittaa sita sun tata ;).

    sateenkaari, laatikko oli tosi hyvaa.

    VastaaPoista
  4. Toi on ihana tunne.. kun saa lahtea housuostoksille:) Saatko puolukkaa syøda? Toi on varmaan hyvaa puolukkasurvoksen kanssa.

    VastaaPoista
  5. Kalamuija, syon marjoja ja puolukka on herkkuani! Mutta taalla on ollut vain paikoittain puolukkaa enka ole viela paassyt keraamaan kunnolla.

    VastaaPoista
  6. Mulla tuo karppaus on jäänyt nyt,kun menin töihin. tulee napsittua suuhun,mitä kiinni saa. Ei ihan överiksi oo mennyt ,mutta ei putoo painokaan:(

    Mulla onlähetys valmiiksi pakattuna, kun vaan saisin postiin vietyä. josko huomenna tai ylihuomenna saisin vietyä.

    VastaaPoista
  7. Liisa, minuakin vahan jannittaa kuinka kay, kun menen toihin. Mutta taallahan eletaan evailla, joten toivon, etta hyvin menee.

    Äläkä ota paineita postiin ehtimisesta.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.