perjantai 9. syyskuuta 2011

Karppaamisesta

Kohta viisi viikkoa takana karppaamista. Ja olo on hyvä.

Jätin siis kertaheitolla pois leivät, perunat, pastat, hedelmät, makeat jne. Alusta asti tämä on tuntunut ihan hyvältä, enkä ole kaivannut mitään. Eikä makeanhimokaan ole missään vaiheessa iskenyt.

Paino on ilmeisesti laskenut (tuntuu vaatteissa, en käytä vaakaa). Kaikenlainen turvotus on poissa. Olisi varmaan mielenkiintoista seurata tilannetta vaakastakin, mutta kun perimmäinen tarkoitus on hyvä olo, niin en ota vaakaa käyttöön.

Parina viikonloppuna olen ollut mukana viettämässä synttäreitä, enkä ole halunnut kieltäytyä kakusta ja tummaa suklaatakin maistoin. Mutta en mättänyt suun täydeltä, vaan hillitysti. Ja hyvin meni sekin.

Nälkä ei ole ollut missään vaiheessa. Kunhan muistaa syödä tarpeeksi rasvaa. Ja juoda. Alussa söin huomattavasti enemmän. Ja join paljon kivennäisvettä. Nyt syön harvemmin ja
pienempiä annoksia ja juon useimmiten vettä. Ja syön huomattavasti terveellisemmin omasta mielestäni.

Eli jatkan samalla tavalla. Päivän kerrallaan.

Ostin kirjankin aiheesta:




9 kommenttia:

  1. Onnex olkoon! Hienosti olet onnistunut. Karppaaminen on tààllà làhes mahdotonta, mutta pitàisi kyllà ottaa sulta mallia hyvistà elàmàntavoista.

    VastaaPoista
  2. Ciacy, kiitos! Olen syonyt huonosti viime vuodet ja taalla tama höttöleipaä on isossa osassa ruokavaliota monilla. Siksi on kiva kokeilla jaksanko tata.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että karppauksen johdosta olo on noin hyvä.Minäkin olen tavallaaan karpannut nyt yli vuoden,välillä hieman fuskaten,sillä hedelmissä on paljon hiilareita. Mutta rasvan määrää en kuitenkaan pidä korkeana omalla kohdallani,sopii minulle parhaiten niin.

    VastaaPoista
  4. Oikein hyva,etta olet onnistunut,ja olosi tuntuu hyvalta.
    Mita kaikkea syöt.Et suinkaan sita pelkkaa rasvaa.Minulla kun on geeneissa oleva korkea kolesterooli,niin rasvaa hyvin kohtuudella.Ja sekin sita mahdollisimman hyvaa rasvaa.Naissa olosuhteissa se on oliiviöljy.

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva lukea tämä sinun postauksesi. Onnea hyvälle olollesi.

    Minä en karppaa, mutta rasvan käyttöä olen lisännyt ja jättänyt viljat kokonaan pois. Nyt on puolivuotta kulunut viljattomana ja olo on uskomattoman hyvä. Erityisesti iloitsen makeanhimon katoamisesta. Pala tummaa suklaata päivässä riittää namia. Jepp, jepp.

    Yksi huomio vielä, olen tykästynyt "hyviin" hiilareihin, kaikkiin kaaleihin.

    Annahan taas tilannekatsauksia jatkossakin. :-)

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla että on toiminut. Munkin on pitänyt alkaa jonkin sortin karppaus tässä mutta en vaan ole vielä "saanut" aikaiseksi. Itse en ajatellut jättää hedelmiä pois mutta ainakin viljan, perunan ja kokiksen. Tuo kokis on ihan varmaan mulla suurin painon nostaja.

    VastaaPoista
  7. Yaelian, alussa kylla ihmetytti nuo kaikki rasvat. Mutta jos en syo tarpeeksi rasvaa paivan mittaan niin olo ei ole hyva. Kummallista...

    Sateenkaari, en ole syonyt punaista lihaa kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta syon paljon kalaa, kananmunia, maan pinnan ylapuolella kasvavia vihanneksia, omaa tekemaani karppaus"leipaa", kermaa kaytan ruuanlaitossa paljon, samoin voita. Netissa on paljon tasta karppauksesta. Hiilihydraatit pidan mahdollisimman matalalla, mutta en laske niita koko aikaa. Kolesteroli ei ole minulla ollut koskaan koholla, mutta ajattelin kayda mittauttamassa sen tassa ennen joulua ihan mielenkiinnosta.

    Unelma, minullakaan ei ole ollut minkaanlaista makeanhimoa koko aikana. Ja olen aina ollut semmoinen karkista tykkaava.

    Mila, kokis on monelle ongelma, olen kuullut. Sen kun jattaa pois, niin paino alkaa varmasti laskemaan. Mina lopetin limppareitten juomisen kesalla. Oikeastaan hampaitten vuoksi.

    VastaaPoista
  8. Ravitsemuksen opettajani väitti minulle, että pitkällä juoksulla kolestrolit nousee, jos välttää ns. pitkiä hiilihydraatteja ja syö rasvaa enemmän....

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.