sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Karppaajan sunnuntain salaattilounas

Tykkään kovasti salaateista, jos vaan jaksan niitä tehdä. Tänään tyhjentelin jääkaappia ja askartelin tämän:


Tämän päivän salaatissani oli jäävuorisalaattia, erivärisiä paprikoita kurkkua, tomaatti, keitetty kananmuna ja tonnikalaa. Salaattikastikkeeksi laitoin rasvaisempaa kermaviiliä eli seterrømmeä. Sen maustoin suolalla, pippurilla sinapilla, ketsupilla ja suolakurkkujen liemellä.

Seitsemän viikkoa karppausta takana. Nyt parina viime päivänä on ollut kummia mielitekoja. suklaata tekisi mieli, mutta en ole vielä ostanut. Samoin jotain hedelmää jo tekisi mieli maistella. Olen ollut huonompi tekemään ruokaa ja korvaan useimmiten aamiaiset ja lounaat siemenleivällä erilaisilla päällysteillä. Kananmuna maistuu vain keitettynä. Rasvan syöminen on vähentynyt jonkin verran. Mutta muutenkin syöminen on vähentynyt ensimmäisistä viikoista huomattavasti.

Mutta kaikesta huolimatta pidän hiilihydraatit mahdollisimman matalalla. Enkä edelleenkään syö tavallista leipää, perunaa enkä pastaa. Olo on ihan hyvä eikä maha kurise nälkää missään vaiheessa. Aloin ottamaan monivitamiiniliuosta (ostan aina välillä talvisaikaan pullon). Ja verenluovutuksen jälkeen syön taas kuurin rautaa.

Enköhän jatka samalla linjalla seuraavankin viikon ;).

5 kommenttia:

  1. Minäkin yritän nyt kesän jälkeen tosissaan karppausta. hyvältä tuntuu olo.

    VastaaPoista
  2. Salaateista pidän minäkin! Mielenkiintosta lukea ajatuksiasi karppikuurista.Etkö ole lainkaan syönyt hedelmiä`? Vuosi sitten olin 8 viikkoa melkein täysin karpittomalla kuurilla ja juuri hedelmien poisjättäminen oli se vaikeinta,Mutta siinä ohjelmassa myös rasvojen määrää pidettiin suht koht alhaisena.

    VastaaPoista
  3. Liisa, kylla tama minullekin sopii mainiosti. Olo on paljon terveempi.

    Yaelian, kirjoittelen ajatuksia tanne, etta muistaisin itsekin milta tuntuu. En ole syonyt hedelmia, enka juureksia koko aikana. Ei se oikeastaan kamalan vaikeaa ole ollut, silla olen syonyt marjoja. Sanovat, etta paino laskisi nopeammin, jos soisi enemman rasvaa. Mutta otan taman enemman terveyskuurina kuin laihdutuksena.

    VastaaPoista
  4. Ohjelmasi kuulostaa hyvältä. Salaatit ovat herkkua minullekin. Viljat ovat jääneet, mutta hiilihydraatteja en ole laskenut. Tsemppiä vaan sinulle edelleenkin.

    VastaaPoista
  5. Hyvännäköistä leipää. Pitäisi itsekin taas tehdä tänään. Viimeksi tein karppileipää leipävuoassa. Hyvää tuli siitäkin. Ohje taisi olla Hexebergin kirjassa.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.