sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Terveisiä lomalta!

Meillä oli mennyt viikko täällä hiihtolomaa kouluissa. Keskiviikosta lähtien oli minullakin lomaa. Niinpä lähdimme Maikin kanssa heti siltä istumalta katsomaan MM-huumaa Osloon.

Ilma Oslossa oli suorastaan surkea harmaa ja sumuinen. Mutta kyllä siellä oli ihmisiä. Joka ikinen paikka oli täynnä. Paljon ulkomaalaisia. Mutta norjalaiset hiihtourheilun kannattajat olivat kyllä kansoittaneet kaupungin. Kuulin tänään radiosta, että hiihtoreittien alueella metsissä oli jopa 20000 yöpynyt teltoissa. Ulkoilmaihmisiä nämä norjalaiset nääs.

Kuvissa palkintojenjakoalue Yliopistoaukiolla keskustassa. Siinä takana on esikoisen opinahjo. Oikkari sijaitsee ainoana yliopiston laitoksista tuossa ihan keskustassa.



Siellä oli iltaisin ennenpalkintojenjakoa ohjelmaa. Torstai-iltana satuimme paikalle, kun ihana Vamp soitti allaolevan mahtavan kappaleen.



Kisakatsojat matkustivat Holmenkollenille metrolla, niinpä junat olivat täynnä illoisia kisamatkustajia. Tunnelma oli aika rento.

Perjantaina hyppäsimme laivaan Maikin tätien kanssa ja lähdimme risteilylle Kieliin Saksaan. Kahden yön risteilyllä ehti kaikenlaista. Olinkin ihan yllättynyt, kuuinka nopeasti aika laivalla meni. Ja Kiel oli ihan mukava ostospaikka. Neljä tuntia maissa oli ihan sopiva aika meille.

Kielin satamasta meidän laivan takaosa :).


Meillä oli kaksi hyttiä yhdessä, kun meitä oli viisi. Sovittiin aivan hyvin.


Tämmöisiä ihanuuksia sieltä sai myös.


Nyt on sitten paluu arkeen... Yritän lueskella teidän blogeja tämän illan aikana ja päivittää elämäänne ;). Huomenna alkavatkin sitten taas työt.

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi mukavalta tyttöjen talvilomalta :) Ihana kesäinen drinksukin!

    VastaaPoista
  2. Kivalta kuulosti tuo teidän lomanne! Ja mukavaa paluuta töihin..

    VastaaPoista
  3. Vau, kuulosti ihanalta lomalta, toivottavasti et ole ihan poikki vaan sait ladata vähän pattereita! :)

    Vamp on mahtava, ja tuo on minun ikuinen suosikki, tykkään jopa enemmän kuin Tir na noirista. :) Meitä on pikkuisen harmittanut kun ei suunniteltu Oslon-lomaa tässä viikonvaihteessa, miehen veli oli pienen porukan mukana siellä torstai-illasta lähtien katsomassa kisoja ja olisi ollut aika huippua olla mukana. No, näytti siellä olevan tarpeeksi porukkaa ilman meidän osallistumista.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihana laivamatka teillä! Minulla on talviloma tulevan viikon. Vaan nyt on pysyttävä maakrapuna. Vuosi sitten olin tukholman risteilyllä, mikä lie mutta tykkään laivalla olosta, siellä tosiaan aika kuluu joutusaan.
    Mukavaa töihin paluuta huomenna:)

    VastaaPoista
  5. Oli varmaankin rattoisaa lomailla tyttöjen kesken. Hienoa, että teillä oli mukava loma.
    Mekin katsoimme joitakin kisalähetyksiä Holmenkollenilta ja huomasimme tuon sumuisen kelin.
    Tervetuloa taas blogien pariinkin. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos lomaterveisistä! Sait mieleen mukavia muistoja kun 80-luvun alussa matkustin Göteborgista Kieliin laivalla työporukassa.

    Iloa ja valoa sekä voimaa viikkoosi Tuula!

    VastaaPoista
  7. Muuttourakan vastapainoksi pitäisi päästä pienelle lomalle. Risteily johonkin suuntaan kuulostaisi oikein hyvältä. :)

    VastaaPoista
  8. Sinä oot sitten ollu merellä viime aikoina enemmän kuin minä. Kohta kaksi viikkoa maissaoloa täynnä.
    Minä oon kokenut kerran Holmenkollenin mäkikisan vuonna 1985. Tykkäsin kovasti siitä tunnelmasta, vaikka joskus kyllä tuntuu ,että miten norjalaiset voi olla niin tosissaan ja lapsenomaisen innoissaan just hiihdosta ja urheilusankareista.
    Kun onhan niitä muitakin saavutuksia hihkuttavina.
    Ja koko kansa on mukana. Suomessa olis ollu vaikee saada esim Juice tai Pelle Miljoona kisastuduioihin esiintymään. Täällä olen nähnyt Åge Aleksanderssonin kisastudiokeikalla. Taisi olla puolenkymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
  9. Hienoa tuollaiset tyttojen keskeiset lomat!
    Hyvaa alkanutta tyoviikkoa Norjaan!

    VastaaPoista
  10. Mila ja Yaelian, viime vuonnahan me oltiin Ruotsissa Jønkøpingissä. Nama tyttojen reissut ovat mukavia.

    THK, kylla lepailinkin ja kaikenlainen vaihtelu arkeen piristaa kummasti. Vamp on kylla hieno yhtye. Oli hienoa nahda ne ihan livena.

    Nenunen, olen oikeastaan aina matkustanut laivalla vain jonnekin, en koskaan risteillyt, joten tama oli ainutlaatuista ja mukavaa.

    Unelma, tuo sumu kylla ei amtanut kaunista kuvaa turisteille Ososta, joka on kylla kaunis kaupunkki oikeasti. Nyt oli kaikki harmaata ja likaista.

    Susa, kylla oli.

    Helja, tuossa meidan laivan takana oliki Stena Linen laiva Gøteborgista.

    Heli, suosittelen tuota Kielin risteilya, jos on aikaa kolmisen paivaa lomailla. En ole ollut Tanskan risteilyilla, mutta Køøpenhaminan ristily voisi olla yhta mukava.

    Avletto, tuolla palkintojenjakopaikalla taisi olla yhta sun toista esiintyjaa. Olin ihan yllattynyt tasosta.

    kirsi, tyttojen lomat ovat nastoja. Saa shoppailla ja silleen ;D.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.