sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Eläimellistä menoa


Esteri on jo seitsemän viikon ikäinen ja ensi perjantaina hän sitten lähtee tulevaan kotiinsa. Siellä on vain yksi vanha ajokoira ennestään. Mahtaa siitä tuntua oudolta kaiken tämän koiramäärän jälkeen. Esteri on fiksu pentu. Pissaa suurimmaksi osaksi vaan paperille ja odottaa kiltisti, kun laitan ruokaa sille.


Ebba alkaa olla jo valmis äitiydessään tällä kertaa. Tänään se oikein tärisi, kun taisi haistaa ketun jäljet tuossa lähimetsässä. Metsästysvaisto on palannut.


Elsa, Ebban edellisen pentueen typykkä, on jo iso ja pääsee syksyllä metsään tositoimiin. Värit takajaloissa ovat alkaneet muuttumaan. Ehkäpä siitä tuleekin näyttelukelpoinen aikanaan.


Toya eli kotoisesti Tuija on lauman uusin jäsen. Tuli Turk-pojan tilalle. Sai kaksi ykköstä metsästyskokeista helmikuussa. Näyttelyssäkin menestynyt aikaisemmalla omistajalla.

Tarkoitus on käyttää jossakin vaiheessa kaikki kolme näyttelyssä. 


Tänään pääsin taas ratsastamaan Horg lillilla. Pitäisi jostain löytää lisää ratsastusaikaa. Oberon oli jo kuvausvaiheessa tallissa, joten siitä jäi kuva saamatta. Horg lill on edelleen tallin Kuningatar ja Prinssi Oberon joutuu ottamaan vastaan potkuja. Mietimme edelleen, voimmeko pitää niitä yhdessä...




8 kommenttia:

  1. Toivottavasti nuo lutuset koirat saavat asua sisällä. Täällä Suomessa on vielä joillain ukoilla käsitys, että ajokoiraa saa pitää häkissä ympäri vuoden yksinään, jos on lämmitys kopissa. Koira on laumaeläin ja kuuluu yhteen perheen kanssa. Onneksi eläinsuojelu on tämän asian kohdalla terävöitynyt.

    Miten ikinä raaskit luopua tuosta kauniista pennusta. Ajokoirat ovat niin ihmisystävällisiä ja omistajaansa kiintyneitä.

    Olen vaeltanut tilallasi katsomassa hevosia. Olen yrittänyt joskus kysyä, mitä rotua ovat, olenkohan mahtanut hukata vastauksen;-) Yritän aina muistaa hakeutua kysymysteni äärelle, joskus ei onnistu.

    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Leena, meilla koirat asuvat sisalla. Kesalla ovat koiratalossa. Tai sisallakin. Ja nukkuvat sangyssa. Ja kansoittavat sohvat. Minulla menee aina valilla hermot kaikkien naitten kanssa. Kissakin kun kuuluu laumaan. Mutta kylla mina naista tykkaankin ;).

    Horg lill on kylmaverinen ravuri (kaldblods traver) ja Oberon lyngshest (nordlandshest). Kirjoitin jossain paivityksessa tuosta rodusta enemman.

    Pennusta on pakko luopua, kun nama ovat kayttokoiria, eika yksi metsastaja ehdi kayttamaan useampaa. Kolmessakin on oikeastaan yksi liikaa. Koirat ovat onnellisimpia silloin, kun saavat tehda sita, mista ne eniten tykkaavat eli juosta janiksen perassa.

    VastaaPoista
  3. Onnellista koiranelämää vaan Esterille uudessa kodissaan. Kivoja kuvia taas eläimistä. :-)

    VastaaPoista
  4. Höh, kyllä nuo eläimet on kun aina pitää sitä reviiriäkin
    "puolustaa". En tiennytkään että hevosetkin käyttäytyvät noin.

    Onnea matkaan, Esteri!

    VastaaPoista
  5. On komeee typykkä tuo Elsa♥koiruus..Kauniita kuvia eläimistä,minä niiiin tykkään eläimistä:)

    VastaaPoista
  6. Teillä on oikein kolme koiraa. Minä olen kokoajan olettanut että teillä on kaksi, eli Ebba ja Elsa. Mutta kolmaskin näemmä :)

    Kuka teillä metsästää - koko perhe vai vain joku?

    VastaaPoista
  7. Marsu, Isanta metsastaa janista tai siis treenaa koiria. Kaksi janista on ammuttu yli kymmenen vuoden aikana ;). Isanta sanoo, etta kaupasta saa lihaa ja koirat tarvitsevat treenimestareita eli janiksia, ei niita voi ampua pois ;).

    Jos luet vanhoja kirjoituksia, niin naet, etta meilla oli aikaisemmin Turk, mutta elainperheen "naistuessa" annettiin Turk-pojalle rauha ja annettiin kotiin, jossa ei ollut tallaista naismäärää kuin meilla. Tilalle tuli sitten yksi nainen lisaa. Elsa on Ebban pentu. Ja Ebban toinen pentu Esteri muutti eilen omaan kotiin.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.