lauantai 18. toukokuuta 2013

Kesätunnelmaa Lillehammerissa

Käytiin katsomassa kevään tuloa tänään Lillehammerissakin. Kesäinen tunnelma siellä oli, kun auton mittari näytti parhaimmillaan 26,5 astetta!

Me asumme 650 metrissä meren pinnan yläpuolella. Lillehammeriin meiltä ajetaan "over åsen" eli kukkulan yli. Kukkulan toisella puolella Vingromissa (10km etelään Lillehammerista) oli jo näin vihreää:


Valkovuokot kukkivat teiden varsilla.


Mjøsan jäät ovat jo sulaneet ja tuossa vasemmalla siintää jo Lillehammerin kaupunki.


Kävimme Maihaugenissa, jossa oli muuten ulkomuseon puolella ikivanhassa sauvakirkossa ihan oikeat häät näin helluntaiviikonloppuna.

Me kierrettiin varmaan miljoonannen kerran sisätiloissa oleva Norjan historiasta jääkaudesta tähän päivään kertova näyttely. Se on todella hyvä katsaus maan historiaan.

Tässä ikkuna kadulta "vanhassa Kristianiassa" eli nykyisessä Oslossa.


Kansallisromantiikan maalaaja.

  Ameriikkaan muuttava.


Kierroksen lopussa sanotaan viisaasti siitä, että tulevaisuus kulkee sinun oman arkesi läpi. Kuinka pidämme huolta maapallostamme? Pystymmekö säilyttämään sen tuleville sukupolville?



Maikki tykkää käydä kovasti tuolla. Nyt heillä on koulussa ollut viikinkiajasta ja seuraava aihe heillä on keskiaika. Niillä kohdin pysähdyimme tällä kertaa tutkimaan näyttelyä pitemmäksi aikaa.

Toisella puolen näyttelytiloja on käsitöitä vanhasta Gudbrandsdalenista ja niitäkin aarteita käytiin katsomassa taas.


Helteestä johtuen emme jaksaneet kävellä koko ulkomuseoaluetta läpi, mutta kävimme "kaupungin" puolella.



Olen jäsen Maihaugenin ystävissä (De Sandvigske Samlingers Venner). Maksan 500 kruunua vuodessa ja sitten saan minä ja perheeni ja talvisaikaan yksi vieraani vierailla ilmaiseksi museolla niin monta kertaa vuodessa kuin haluan. Parilla käyntikerralla onkin se 500 kruunua jo käytetty.

Oikein hyvää helluntaiviikonloppua!

5 kommenttia:

  1. Olen käynyt kerran Maihaugenissa. Ulkona oli karmean kylmä ja astuinkin sisällä siitä norjan historiakierroksen ovesta sisään - sisäänkäynti jään alle oli niin houkutteleva. Kierros kestikin aika kauan ja olin siellä varmasti ainoa vierailija, joten tunnelma oli välillä suorastaan pelottavan todellinen...
    Mutta hieno katsaus Norjan historiaan.

    Täälläkin on ollut yli 26 astetta lämmintä ja tuntuu melkein liialliselta näin yhtäkkiä...toissapäivänä kun oli vielä + 6 astetta... hevosetkin on vähän kummissaan. Mutta pääskyset ovat pistäneet toimeksi, niillä näyttää olevan pesän rakentaminen täydessä käynnissä ja vielä eilen niitä ei näkynyt missään...

    VastaaPoista
  2. Uskomatonta mikä ero vihreydessä noinkin lyhyellä matkalla! Mielenkiintoiselta vaikuttaa tuo museo.

    VastaaPoista
  3. Näyttää mielenkiintoiselta :) Tuolla voisi käydä, jos sattuisi joskus Lillehammeriin asiaa.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.