torstai 9. toukokuuta 2013

Haaste

Saan aina välillä haasteita ja vastaankin niihin useimmiten ihan mielelläni. Joskus vaan käy, että tulee useampi haaste kerralla tai on muuten kiireistä, eikä tule sitten vastattua. Mutta nyt sadeaamuna muistin, että Piipe Kylätieltä muisti minua haasteella kuukauden alussa.

Ideana on vastata yhteentoista haastajan esittämään kysymykseen ja pistää sitten menemään kysymyksiä muille. En laita tällä kertaa tätä eteenpäin, kun tämä taisi aikoinaan kietää jo aika monessa lukemassani blogissa.

Mutta vastaukseni kysymyksiin tässä:

1. Mikä vuodenaika on mielestäsi kaikkein paras ja miksi?
    Suosikkivuodenaikani on ehdottomasti kevät. Onko ihanampaa kuin alkava vehreys ja vihreän eri 
     sävyt?

2. Oletko kaikkiruokainen?

    En. Olen lakto-ovo-vege.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

    Olen lukenut nyt melkein valmiiksi Geir Lippestadin kirjan työstään Breivikin    
     puolustusasianajajana.

4. Käytkö kesäteattereissa?

    Suomessa kävin.

5. Mikä elokuva on saanut sinut kyyneliin?

    Monikin, mutta ainakin Mamma Mia.

6. Hellyttävin lapsuusmuistosi?

    Ehkä kesät mökillä.

7. Millaisia leikkejä leikit lapsuudessasi? 

    Nukkeleikkejä, barbeja, pihaleikkejä naapurinlasten kanssa.

8. Muistatko ensimmäisen opettajasi  nimeltä?

    Kyllä. Ida. Luulen Mikkonen.

9. Oletko koskaan käynyt Ahvenanmaalla?

    Luulen käyneeni. Dementia iski, enkä ole ihan varma.

10. Missä maassa haluaisit ehdottomasti käydä?

      Ainakin Kiinassa.

11. Suurin unelmasi, mikä on jo toteutunut tai odottaa toteutumistaan?

      Noita suuria unelmia on ollut ja on edelleen. Matkoihin yleensä liittyviä :).

6 kommenttia:

  1. Hei! Satuinpa sopivasti koneelle ja ilokseni huomasin Sinun vastanneen haasteeseen. Kiitos siitä: oli mukavaa lukea vastauksesi. Täälläkin vietetään helatorstaita sateisissa merkeissä, mutta saahan se sentään ruohon vihertämään ja ihanat tuoksut kirpoamaan. Hyvää ja leppoisaa toukokuuta Sinulle ja perheellesi! Nautitaan keväästä täysin rinnoin (kevät on myös oma suosikkivuodenaikani)! :)

    VastaaPoista
  2. Mitä pidit kirjasta? Rauhallista helatorstaita sinne:) Vantaalla vähän sateista, mutta lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tykännyt lukea tuota. Lippestadilla on paljon ajatuksia monesta asiasta, elämästä yleensä. Viisas mies. Hän oli aivan varmasti oikea ihminen oikeassa paikassa sen oikeudenkäynnin suhteen.

      Poista
  3. Täälläkin sataa, mutta se on ihan hyvä juttu. Alkaa ehtä vihertääkin vähitellen :). Mutta tuo Mamma Mia... aivan ihana elokuva, hauska, mutta minäkin itken sen vuolaasti alusta loppuun - mikä ihme siinä itkettää??? Kaipuu nuoruuden menneisiin päiviin? Olen nimittäin viettänyt noilla samoilla saarilla kerran kuukauden ja Kreikkaan yleensäkin liittyy paljon hyviä ja kivoja muistoja. No, mutta se on hyvän elokuvan merkki kun itkettää ja naurattaa samassa elokuvassa.

    Mikä on lakto-ovo-vege? Lakton ja vegen tiedän, mutta en saa nyt päähäni, mikä on ovo :). Osaan sitten tehdä oikeanlaisen piiraan, kun tulen käymään :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se kai, kaipuu nuoruuteen ja usko onnellisiin loppuihin :).

      Ovo on kananmuna.

      Poista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.