keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Syksyä hautausmaalla

Käväisin hautausmaalla samalla, kun piti käydä kylän kaupassa. Kirkkomaalla oli jo syksyn tuntua ilmassa, vaikka monella haudalla olikin vielä kesäkukkaset täydessä kukassa. Syksy on ollut lämmin, eikä yöpakkasiakaan ole vielä ollut. Mutta monelle haudalle oli jo ilmestynyt kanervia ja muita syyskasveja.




Meidän kylällä on kolme kirkkoa ja tämä suurin on meidän kotikirkko. Tästä (klikk, klikk) näette enemmän kuvia meidän kahdeksankulmaisesta, 700 paikkaisesta kirkostamme, joka on muuten rakennettu jo vuonna 1823. Erikoista siinä on kaksi erillistä kerrosta sivuilla.


Tämmöisiä lämpötiloja on luvattu viikonlopuksi. Ei yhtään paha :). Kuva eilisillan kävelylenkiltä.


4 kommenttia:

  1. Onpas kaunis hautausmaa. Meillä hautausmaat ovat usein aika vilkkaiden teiden varsilla ja monet ovat hyvin pieniä, yhden ainoan kirkon omistamia.

    VastaaPoista
  2. Teillä on sellaiset säät ,jotka kelpaisivat minulle juuri nyt;tänään oli 35 astetta mutta kuivaa,ne hamsinit.... Kaunis kirkko. Halit!

    VastaaPoista
  3. Kauniilla paikalla oleva hautausmaa ja jyhkeä kirkko. Hyviä vointeja ja jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
  4. Upeat maisemat, kelpaa siellä ikiunta nukkua.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.