keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kukkaiskeskiviikko

Keskiviikko on minun vapaapäiväni töistä. Kävin aamulla verenluovutuksessa. Olen ollut viime kerrat tuohuksissani, kun aikaisemmin sieltä sai palkinnoksi aina Muumi-mukeja. Nyt niitä ei enää saa. Olen ottanut nyt sitten Iittalan Kivi tuikkulyhtyjä. Kauniita ovat nekin, mutta Muumi-mukeille olisi enemmän käyttöä. No, valitin taas asiasta. Jospa Muumit tulisivat jossain vaiheessa takaisin. En ole kuulemma ainut, joka niitä kaipaa.

Fantastinen syysaurinko hellii meitä taas ja ulkona on todella lämmintä. Niinpä jäin Lillehammeriin veripankissa käynnin jälkeen. Kiertelin keskustan kävelykadulla ja istuskelin kahvilassa iso chai-kuppi nenän alla.

Kävin myös Plantasjenilla kukkaostoksilla.

Ruusuja minulla on kesästä lähtien ollut koko ajan.
Tämän krysanteemin väri ihastutti.

Oven pieleen tulivat pienet callunat. Laitoin kolme yhteen koriin.

Tämän ison ulkokrysanteemin ostin jo aikaisemmin.

Tässä omia siemenestä kasvatettuja krasseja.
Syksy on hienoa aikaa, jos ilmat suosivat näin kuten tänä syksynä.

8 kommenttia:

  1. Suomessa ei kai saa mitään palkinnoksi kuin hyvän mielen. Itse menisin varmasti, jos saisin Muumi-mukin tai muuta kivaa. Hävettää kyllä tunnustaa, sillä tärkeä asiahan se on ja pitäisi ilman palkintoakin käydä.

    Ihania kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo palkinto on kyllä varmasti hyvä kannuste monelle. Minä kyllä menisin luovuttamaan, vaikken saisi palkintoakaan. Koskaan ei tiedä milloin itse tai joku läheinen tarvitsee verta.

      Poista
    2. Helsinkiläisille käy aika hyvin palkkioksi Sanomatalon luovutuspisteessä olevan kahvion monipuoliset antimet. Kaikki tarjottava on vapaasti veloituksetta luovuttajien nautittavana. Leppoisa kahvihetki herkkujen kanssa näkyy ainakin minulla innostavan luovutusreissulle. Pitäisi vain mennä sukkelasti, ennenkuin flunssat ehtii iskemään ensin.

      Poista
  2. Ihastuttavia kukkia! Minäkin katselin jo callunoita, mutta en vielä ostanut.

    VastaaPoista
  3. Meillä ei taida saada mitään muuta palkintoa kuin melkoisen varmuuden siitä, että verellään auttaa jotain muuta ihmistä selviämään. Joskus ovat kai antaneet keksiä tai suklaata.

    VastaaPoista
  4. Olisi hyvä vinkki suomeenkin, että saisi jonkun lahjan. Muumi-mukeilla veripankki tulisi varmaan täyteen!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kukkia! Tuo on kyllä kiva juttu että saa jotain tuosta verenluovutuksesta ja vielä suomalaisia tarvaroita:)

    VastaaPoista
  6. Tavaralahja on ainakin parempi kuin raha, jossain maissahan vissiin maksetaan verenluovutuksesta. Itse luovutin aina nuorempana (ja köyhälle opiskelijalle oli luksusta saada kiitokseksi pullakahvit). Nykyään en enään, koska suonet on todella ohuet js huonot, verinäytteen ottikin on usein hyvin hankalaa. Ja siten on aina jotain vasta-aiheita; matkustus tietyillä alueilla, pistotapaturma töissä, uusi suhde etc... Mutta hyvä että sinä lahjoitan säännöllisesti!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.