lauantai 5. huhtikuuta 2014

Miten hiukset pestään?

Tällä viikolla luin lehdistä jotain mullistavaa eli kuinka hiukset oikeastaan pitäisi pestäkään.

Minulla on suomalaiset, ohuet hiukset. Hiuksia on pajon, mutta ne ovat kovin ohuita eli aika lättänät ainakin kakkospäivänä pesun jälkeen.

Nyt luin sitten lehdestä, että hiusten pesu pitäisikin tehdä takaperin. Siis ensin kosteisiin hiuksiin levitetään hoitoaine, jonka annetaan vaikuttaa sen tavalliset pari-kolme minuuttia. Sen jälkeen pestään hiukset tavalliseen tapaan shampoolla. Sitten hiukset olisivatkin paljon jämäkämmät ja kampaus kestäisi paremmin.

Ja sitähän piti kokeilla. Ja kyllä, hiukset ovat olleet pesun jälkeen paljon helpommat laittaa ja kestävät pönäkämpinä pitempään.

Miten sinä peset hiuksesi? Vai pesetkö ollenkaan? Oletko kokeillut shampootonta pesua?

Tänään sain olla yksin kotona melkein koko päivän. Niinpä keittiön pöytä näytti tämmöiseltä:


Toinenkin essee meni ekalla yrityksellä läpi! Jee! Olin todella onnellinen maanantaina, kun sain tietää sen. Nyt olen sitten alkanut kirjoittamaan lopputyötä. Se on kaksi kertaa laajempi kuin nuo esseet. Mutta olen todella innoissani ja kirjoittaminen tuntuu ihan mukavalta. Toukokuun loppupuolella on sen palauttaminen. Ja sitten onkin tämä opiskelujakso jo ohi. - Olen muuten saanut mahdollisuuden jatkaa opintoja ensi lukuvuodenkin. Saapas näkee sitten ;).

10 kommenttia:

  1. Mä käytän aika harvoin hoitoainetta. Joskus hiustenpesun jälkeen mun etuhiukset menee tosi sähköiseksi ja oon sitten hoitoainetta laittanut. Aika jännä ettei hiukset sähköisty muuten, kun edestä vain.

    Ihan uus juttu mulle toi, että hoitoaine pitäisi laittaa ensin.

    VastaaPoista
  2. Minä kokeilin myös tuota takaperoista hiusten pesua tänään, ja ensivaikutelma oli kieltämättä hyvä. Sitten pitikin olosuhteiden pakosta sipaista hiukset ponnarille, ja sen jälkeen olivat ihan yhtä lättänät kuin aiemminkin :)

    Tsemppiä lopputyöhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan uskomattoman ihanat hiukset nyt toisenakin päivänä pesusta. Oikeastaan vielä paremmat kuin pesupäivänä.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen asia tuo takaperin pesu. Yleensä en käytä hoitoainetta, hiukset pesen 2-3- kertaa viikossa. Minulla on luonnonkihara tukka, joten hiukset sohottavat välillä sinne tänne. Aion kuitenkin kokeilla ehdottamaasi tapaa.
    Onnea ja iloa opintoihin! Hienosti tuntuu menevän ja nälkä taitaa kasvaa syödessä.
    Leppoisaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä juttu kyllä kävi erityisen hyvin minun hiuksille :).

      Poista
  4. Hahhaa, ihan vahingossa kokeilin tuota, kun en muistanut katsoa kumpi purkki oli shampoota ja sit laitoin tietysti ensin hoitoaineen. En huomannut arvioida jälkeenpäin :) mut ei se huonompi juttu ollut. Pitää seuraanvan kerran kokeilla ihan harkiten.

    VastaaPoista
  5. Täytyypä munkin kokeilla! Hoitoainetta käytän vain viikonloppuisin, arkiaamuisin pesen vain pikaisesti. Pakko pestä päivittäin kun on myssy päässä koko työpäivän...

    VastaaPoista
  6. Pelkällä shampoolla. En tarvitse hoitoainetta mihinkään :)

    VastaaPoista
  7. No täytyy tätä vinkkiä kokeilla sillä minunki tukka on lättänä parin päivän kuluttua pesusta...

    VastaaPoista
  8. Mä kokeilin tätä ja mun mielestä hiukset tuntuu ainakin ihan erilaisilta, kun että pesis pelkällä shampoolla tai, että kun laittaa hoitoaineen shampoon jälkeen. Iltasanomien sivuilla joku sanoi, että saman vaikutuksen saa kun jättää hoitoaineen kokonaan pois, mutta ainakin itse koin, että mun hiukset tuntuu erilaiselta kuin pelkällä shampoolla pestäessä.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.