lauantai 27. lokakuuta 2012

Tyytyväinen leipoja eli suomalaista superruokaa parhaimmillaan

Olen nyt muutaman viikon ajan pitänyt yllä jokaviikkoista ruisleivän leipomista.

Leivän teko alkaa torstaiaamuna, kun laitan ilmakuivattamani (siis en pakastamani) juurikakkaran lämpimään veteen liukenemaan. Töistä tultua lisään lämmintä vettä ja ruisjauhoja. Paksu velli saa seistä lämpimässä perjantai-iltapäivään. Töitten jälkeen alustan taikinan ja annan kohota. Illalla telkkaria katsoessa uuni paistaa kaksi reilun kokoista leipää. Pakkaan leivät lämpiminä leivinliinaan ja muovipussiin. Seuraavana aamuna laitan toisen leivän puolikkaina pakastimeen.

Olen nyt oppinyt, että leivänteko on opettelujuttu. Ensimmäisistä leivistä ei tullut kauniita ja paistamisen jälkeen repeilivät oudosti. Makukaan ei ollut aivan aito. Olen oppinut, että kunnon leivän salaisuus on aika. Taikinan täytyy hapantua ajan kanssa kunnon happamaksi. Leipätaikinan täytyy kohota kunnolla kuohkeaksi. Leivotut leivät tarvitsevat aikaa uudelleen kohotakseen. Paistamisen kanssa ei kannata hötkyillä.

Tuloksena on kunnollinen, sopivan hapan, kauniisti kohonnut ja paistunut, kunnon suomalainen ruisleipä!


Luin netistä suomalaisen ruisleivän terveysvaikutuksista. Sehän onkin varsinaista superruokaa. Ruisleipä vaikuttaa positiivisesti veren kolesteroliarvoihin, alentaa riskiä sairastua paksunsuolensyöpään, auttaa estämään tulehduksia, vaikuttaa positiivisesti suoliston toimintaan, sisältää rautaa, magnesiumia, B- ja E-vitamiineja, foolihappoa, sinkkiä, seleeniä, kaliumia jne.

Syötkö sinä ruisleipää?

14 kommenttia:

  1. Minäkin paistoin eilen ruisleipää.

    VastaaPoista
  2. Onpas hienon näköiset ruisleivät.Miten muuten ilmakuivatat sitä juurta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen juuresta ohuehkon kakkaran ja annan olla ihan vaan lautasella keittiössä ja siinä se kuivaa kyllä parissa päivässä.

      Poista
  3. Hyvin sulla leipä onnistuu.Se vielä neuvoisin että vaivaa taikinaa hyvin niin leipä ei repeile missään vaiheessa,alutaessa ja leipoessa leiväksi.Näin neuvoi äitini -60 luvulla ja tätä oppia olen noudattanut.Nyt kun käteni on heikot leipominen on jäänyt vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsopas siitäköhän se johtuu. Tosin tällä kertaa vaivasin melko huonosti, mutta nyt repeili vähiten mitä koskaan. Ajattelin, että se johtui siitä, kun kohotin taikinan todella pitkään... Tekevä oppii.

      Poista
  4. Oi, näyttää ihan samalta kuin kaupan leipä! Nam. Minä syön luomu ruisleipää lähes päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän saisi luomuruisjauhoja täällä. Ei varmaan mistään.

      Poista
  5. Toki syön päivittäin ja melkeinpä ainoastaan ruisleipää ja myös leivon sitä itse, tosin helpomman kautta eli ruisleipäsjauhoista. Aivan aito ruisleivän maku niissäkin ja aikaa menee mutta kannattaa.
    Komeita nuo sinun leipäsi.

    VastaaPoista
  6. Minäkin leivon leivän itse, mutta teen sellaisia REIKÄLEIPIÄ. Tosin minun leivissäni ei ole reikiä, koska ne vievät tilaa :D
    Laitan yli puolet ruisjauhoja ja hiivaleipäjauhoja loput. Hiivalla nostatan taikinan ja 8 leipää satsista tulee. Joka viikko joudun leipomaan ja näenkin jo unta kiertoilmauunista, jolla saa käsittääkseni leivottua kaksikin pellillistä kerralla. Voisin sitten kaksinkertaistaa taikinan.

    Hienoilta näyttävät limppusi ja OIKEAOPPISTEN LIMPPUJEN KUULUU OLLAKIN HIUKAN REVENNEITÄ PINNALTA!

    VastaaPoista
  7. Tuollaista perinteista ruisleipaa ei taalla meilla saa. Pitaskin joskus opetella sita leipomaan. Saksalaista vakumpakattua ruisleipaa ostan aina valilla. Mutta ruisjauhoista ja sekajauhoista tekevat jo leipomotkin erilaisia leipia. Valkoista leipaa en juurikaan syö.

    VastaaPoista
  8. Syön ruisleipää, mutta se on pääasiassa Suomesta tai Ruotsista ostettua, kun nämä norjalaiset eivät sellaista osaa tehdä. Pari kertaa olen leiponut ja käyttänyt hapankorppuja juureen, mutta luulen tämän luettuani, että olen ollut liian hätäinen. Täytyypä yrittää taas ajan kanssa.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.