keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Oikein hyviä uutisia!

Tänään sain työrintamalta oikein hyviä uutisia. Sain koko ensi lukuvuoden kestävän opettajansijaisuuden nykyisessä "harjoittelupaikassani". Nyt kunhan vaan terveys sallisi, niin saisin olla siellä koko seuraavan talven mukavien työkavereitten ja todella mukavien opetettavien kanssa! Olen ikionnellinen.

Sain toisenkin työtarjouksen tästä lähikoulusta maanantaina. Olisin päässyt opettamaan pieniä koululaisia. Mutta valitsin kumminkin tämän nykyisen homman aikuisten kanssa, vaikka työmatkaa tuleekin parisenkymmentä kilometriä viiden kilometrin sijasta.

Täällä on ollut pari päivää todella lämmintä, melkein parikymmentä astetta. Kävimme eilen Plantasjenilta (joka oli muuten auki, vaikka oli vapunpäivä) orvokkeja. Osa niistä käytiin istuttamassa isännän isän ja isovanhempien haudoille. Osan laitoin meidän verannan kukkalaatikoihin. Nyt toivotaan sitten, että kevät jatkuisi samanlaisena. Tosin säätiedotus lupaa lauantaiksi lumisadetta...




Olen tämän talven aikana yrittänyt opetella, etten huolehtisi asioista etukäteen liikaa. Kaikki järjestyy aikanaan, tavalla tai toisella. Minulla ei ole ollut edes liikaa ylimääräistä energiaa ajatella asioita niinpä se vähäinen energia onkin mennyt tässä hetkessä elämiseen. Olen hiljaa mielessäni pyytänyt kärsivällisyyttä ottaa elämä hetki kerrallaan. Sillä tuntuikin aivan erityisen ihanalta nuo työuutiset tänään. Kaikenlaista positiivista voi tapahtua, vaikkei kaikesta stressaakaan etukäteen. Kiitos siitä!

13 kommenttia:

  1. Onnittelut mukavista työuutisista! Orvokkiostoksille kaipailen minäkin, mutta taitaa jäädä viikonlopulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana uutinen tosiaankin Tuula,paljon onnea sen johdosta:) Ja onpa kiva nähdä teidän kevään merkkejä:)

    VastaaPoista
  3. Onnea kovasti työpaikasta! Kyllä se kummasti rauhoittaa mieltä kun on pidemmäksi aikaa suunnitelmat selvillä. Kiva kuulla hyviä uutisia!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut työpestistä ja ennenkaikkea siitä, että paikka on mieleinen.
    Toivotaan, ettei sitä lunta enää tule sinne eikä tänne. Kylmä tuuli oli vappuna, eikä tänäänkään juuri sen lämpimämpää ollut.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut! Olipa hyviä uutisia.

    Munkin pitäisi kyllä oppia stressaamaan vähemmän, koska niinhän se on, että kyllä ne asiat yleensä järjestyy :-)

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa, onnittelut hyvistä uutisista!! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea tosi paljon hyvistä uutisista :) Tuollaiset asioiden järjestymiset aina niin rentouttaa mieltä.

    VastaaPoista
  8. Onnea työhön! Olisi kiva kuulla vähän enemmän, mitä teet töissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aikuiskoulutuskeskuksessa opettamassa norjaa jne (esim. yhteiskuntatietoa) maahanmuuttajille, niin pakolaisille kuin meille tavallisillekin maahan muuttaneille. Ei sen kummempaa :).

      Poista
  9. Onnittelut! Ja ihan juuri oikea asenne! :)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.