keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Lisävitamiinit ja lisähivenaineet

Joku sanoi, että tran (kalanmaksaöljy) olisi hyväksi nivelille jne. Käänsin pääni ja olen nyt muutaman viikon ajan ottanut ruokalusikallisen trania päivässä. Ensin piti pitää nenästä kiinni, ettei tuntisi makua. Nyt nielaisen sen tuoremehun kanssa. Nopeasti sitä kaikkeen tottuu. Varsinkin, jos siitä tuntuu olevan jotain apua.


Kolme-neljä vuotta sitten hiukseni "lopettivat" kasvamisen. Kampaaja sanoi, että B-vitamiini saattaisi auttaa. No niitä muutaman kuukauden syötyäni huomasin, että kampaajalle tuli asiaa useammin.

Nämäkin saavat lisävitamiineja kausittain. Semmoista monivitamiinipulveria ruokaan sekoitettuna. Ja kyllä taas turkki kiiltää.


Näistä lisäjutuistahan ollaan montaa mieltä. Oliko se nyt tänä talvena, kun kirjoittivat, että liikojen lisäjuttujen vaikutus voikin olla aivan toivottua päinvastainen.

Käytätkö sinä jotain lisäjuttuja ravinnon lisäksi? Mitä ja miksi?

26 kommenttia:

  1. Nyt on tosiaankin kirjoitettu, että monivitamiinit toimisivatkin käänteisesti. Mutta näitä mielipiteitä tulee ja menee. Itse olen siitä asti kun olen kynnelle kyennyt syönyt vitamiineja ja hivenaineita amerikkalaisilla suosituksilla, vaikka ruokailukin on aina ollut terveellistä. Mutta vasta kaksi vuotta sitten ymmärsin, että se D-vitamiini, jonka saan kahdesta kala-ateriasta viikossa ja monivitamiinista ei riitä. Aloin ottaa 50 mikrogrammaa per vrk ja siihen jäivät uusiutuvat flunssat joiden seurauksena oli aina sinuiitti. Aikuinen tyttäreni seurasi esimerkkiäni ja hän on ollut myös vailla flunssaa.

    Näissä asioissa tuntuu usein olevan, että teet niin taikka näin, aina menee väärinpäin.

    Syön vitamiineja, koska väitetään tutkijoiden suulla, että ravinto on niin vailla mitään vitamiineja enää ellei lasketa tuoreita marjoja ja kalaa, että lihasta ei saa mitään, hedelmien C-vitammini ja muu ei riitä etc.etc.

    Ja tietenkin jokaisen naisen tulee muista lisäkalkki + D. Muuten tulee ikävät vanhuusvuodet.

    Kaiken päälle otan joka ilta vahvan magnesiumin, jossa on paljon B:tä. Se rentouttaa lihaksia ja mieltä ja sitten nukkuu kuin vauva;-)

    Silmiini, joita rasitan todella paljon, käytän Strix Fortea. Kävin muutama kuukausi sitten elämäni eka kerran silmälääkärissä silmien kuivuuden takia. Pelkäsi silmänpainetautia ja verkkokalvon rappeumaa ja vaikka mitä, mutta lääkäri sanoi, että silmänpohjat ovat kuin 15-vuotiaalla ja verisuonisto ok. Kuivuus laitettiin lievän allergian piikkiin, mikä varmaan onkin oikea arvio. Kerroin syöväni Strix Fortea ja hän totesi, että sen huomaa - hyvällä tavalla.

    Että näin tänään;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin Leena, että sniä olet jossain aikaisemminkin maininnut näistä jutuista :). Tuosta D-vitamiinista olen nyt kuullut todella monen puhuvan lämpimästi. Minulla on aika tänään lääkäriin ja pyydän ottamaan D3 verikokeen, josta kuulemma näkyy mahdollinen D-vitamiinin puute. Ajattelin hienovaraisesti kysyä, voisiko minusta ottaa muitakin hivenaine jne kokeita, kun olen en ole lihaa syönyt yli kolmeenkymmeneen vuoteen...

      Poista
  2. Minä syön Omega-3:sta pillereinä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sehän on kai samaa kuin kalanmaksaöljy vai?

      Poista
  3. Minä käytän monivitamiini- ja hivenainevalmistetta, olen käyttänyt säännöllisesti jo useamman vuoden. Sinä aikana minulla on ollut flunssia (siis niitä "tavallisia") paljon vähemmän kuin aikaisemmin, joten ei ole tullut mieleen lopettaa. Ilmeisesti en saanut ruuasta riittävästi vitamiineja, kun ero nykytilaan on niin selkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni sanoo, että lisäjutut vaikuttavat juuri flunssiin jne. Ja minusta on kyllä kai vähän vaikeaa syödä AINA terveellisesti muistaen kaikki vitamiinit jne.

      Poista
  4. Tuttu pullo. Käytän kalaöljyä varsinkin talvella.
    Mitään muita lisäaineita en ole tottunut käyttämään, siis pillereitä.
    Minullekin on sanottu, että monipuolinen ravinto riittää. On niin monia ohjeita tarjolla, useat ihan kaupallisia päämääriä edustavat.
    Nyt keväällä kun pihalla taas vihertää niin teen aamuisin voimajuoman pihan vihreistä aineksista lisättynä spirulinaa. Pysyy vatsakin hyvin kunnossa.
    Odotan kiinnostuneena minkälaisia kommentteja saat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sanotaankin, että trania pitäisi ottaa R-kuukausina (januaR, februaR, maRs, apRil, septembeR, oktobeR, novembeR, desembeR) eli talvella vähemmän auringonvalon aikana.

      Poista
  5. Minä pyrin saamaan ruoasta mahdollisimman paljon vitamiineja ja hivenaineita. Otan ainoastaan D-vitamiinia flunssa-aikana (ja sitäkin reilusti yli suositusten) ja kuureina maitohappobakteereja. Tietenkin rehujen syöminen tympii välillä, mutta nykyään pistän marjat, hedelmät ja rehut pirtelöön. Hyvä ja helppo aamupala/välipala. Joukoon vielä siemeniä tai pähkinöita. En ole mikään superterveellisesti elävä, vaan yritän käyttää maalaisjärkeä ja syödä vuodenaikojen mukaan. Keväällä herkullista on voikukkapesto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä isäntä juo kalanmaksaöljyt suoraan pullon suulta :D. Siinä tulee varmaan yli suositusten :D. Voikukkapesto kuulostaa jännältä!

      Poista
  6. Möllerin kalanmaksaöljystä tulee yök mieleen;D
    Mulla on ollut D-vitamiinin vajausta ,joten sitä otan,ja myös Omega-3 -kapseleita,sekä B Komplex-vitamiinia ja Suomesta yleensä tuon Piimaxia.Yleislääkärini tietää,että otan näitä ja aina tuleekin ilmoittaa lääkärille mitä lisäaineita ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli mullekin ennen, vaan kuten sanoin, niin kaikkeen taitaa tottua. Mulla on kanssa tuommoinen B-komplex, missä on kaikki B:t.

      Niin tuo olisikin varmaan tärkeää, että muistaa ilmoittaa lääkärille mitä ottaa!

      Poista
  7. Tuulalle pukkaa nyt mun blogista haastetta! Käy kurkkaamassa! Niin ja näpit nyt irti siitä pullosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Varmasti vastaan!

      Nyt kesällä voisikin sen pullon jättää kaappiin, mutta siihen taitaa kumminkin tulla riippuvuus ;D.

      Poista
  8. Käytän d-vitamiinia talvella, muuten en juuri mitään "synteettistä". Käytän kyllä aika paljon kaikenlaisia superfoodeja, marjoja, siemeniä ja tofua yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superfoodeista puhutaan täälläkin paljon. Ja tuo D-vitamiinin ottaminen on kyllä monille jokapäiväinen tuttu.

      Poista
  9. D-vitamiini on nykyaan niin muodissa, eli otan sita. Nyt taalla on olut juttua myos siita etta magnesiumia puuttuu monilta. Osaltaan myos se vuoksi etta osa juomavedesta on merivedesta puhdistettua, ja siita magnesium puuttuu. Joten luultavasti alan kayttaa myos sita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leenakin mainitsi magnesiumin. Ja olen siitäkin kuullut joittenkin mainitsevan. Olisi varmaan hyvä juttu sekin.

      Poista
  10. Minä olen jo pari vuotta vetänyt sekä kalaöljyä, monivitamiinia että kuitu-ja yrttipuristeita. Joskus lipsun nappuloiden ottamisessa pitemmäkin aikaa, mutta kyllä sen sitten huomaakin. Olen niin paljon pirteämpi ja elinvoimaisempi kun muistan vetää niitä naamani. Mieluummin tietenkin söisin kotitilan luomuruokaa ja hirveen kasan marjoja ja yrttejä, mutta sitä odotellessa tyydyn Herbalifen kamoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä niissä kuitu- ja yrttipuristeissa on Eveliina? Niin ja sepä se, kukapa ei haluaisi syödä oman tilan tuotoksia. Tietäisi ainakin mitä suuhunsa pistää... Minua hiukan pelottaa kaikki geenipanipulointi ja kaikenmaailman lisäaineet kaikessa...

      Poista
  11. En käytä mitään lisäjuttuja. Joskus kalanmaksaöljyä. Syön paljon merikalaa, ainakin neljästi viikossa. Makrell i tomat on huippu ja sillit omega juttujen kannalta. Tuoreita mausteita tulee ostettua, mutta ituja jos jaksais kasvattaa niin se olisi huippu. Hapankaali sekä tavallinen että varsinkin punakaali on sellainen lisäravinne ettei parempaa köydy. Juon aika usein piimää ja hapan bakteerijuomia. Kahvia tulee käytettyä liikaa mutta siinä kuulemma onkin paljon flavonoideja. Minusta ainakin tuntuu että fyysisellä puolella ei oo ollut puutoksia, ei flunssaa eikä väsymystiloja, enemmän ne on olleet mielialajuttuja, luulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolinen perusravinto on varmaan kaikkein parasta.

      Poista
  12. Hmmm. Pitäisiköhän minunkin käydä tuon meidän pikkuisen tran-pullolla? :) Minä nappailen ihan vain monivitamiineja, ja lisäksi C- ja D-vitamiineja vähintäänkin silloin kun tuntuu että joku tauti meinaa napata mukanaan. Tuntuu auttavan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle siitä tranista on tullut nyt jokpäiväinen kaveri, eikä se edes maistu enää pahalta.

      Poista
  13. Leenan blogista eksyin tänne ja onneksi, kivaa jäädä lukijaksesi:)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.