perjantai 19. elokuuta 2011

Minun karppaus aamiaiseni tänään


Päivä alkaa teekupposella. Nyt kotona ollessa odottelen varsinaisen aamiaisen kanssa yhdeksään. Mutta sitten syönkin kunnolla.

Tänään laitoin kahden munan munakkaan, jossa käytin nesteenä ihan tavallista kermaa. Käännettyäni munakkaan laitoin vielä päälle sulamaan juustoviipaleita.

Lisäksi söin kylmäsavulohta (sitä oli aika vähän jäljellä jääkaapissa...), kirsikkatomaatteja, salaattia, kurkkua ja paprikaa.

Nyt on olo todella kylläinen ja tämä olotila kestää pitkään.

Pian kaksi viikkoa leivättömän (ja vähän muunkin) pöydän ääressä ja olo on loistava. Annokset ovat pienentyneet. Muistan juoda paljon vettä ja kivennäisvettä. Koskaan ei ole karmiva nälkä. Makeanhimo on tuntematon käsite. Tietynlainen turvottava olo on poissa. Painosta en tiedä, kun vaakassani ei ole ollut pattereita vuosikausiin. Mutta vaatteet tuntuvat löysemmiltä. Mitkään housut eivät kiristä.

Tämmöinen ruokavalio sopii minulle, kun en tykkää täkäläisestä leivästä. Juustoista olen aina pitänyt. Lohi on aina ennenkin kuulunut ruokavalioon. Oikea voi maistuu paremmalta kuin margariini, samoin kerma ruuanlaitossa. Perunan olen vaihtanyt kukkakaaliin ja broccoliin.

Eiköhän tämän kanssa voi elää ensi viikollakin. Otan päivän kerrallaan.

9 kommenttia:

  1. nam!

    Käyhän osallistumassa blogini arvontaan niin voit saara jopa suomalaasta käsityötä sinne Norjan puolelle :)

    VastaaPoista
  2. Herkullinen aamiainen! Ja kiva että olo on parantunut karppauksen johdosta:)

    VastaaPoista
  3. Hyvä asenne...ottaa päivän kerrallaan...☺

    VastaaPoista
  4. tämän idea on siis leivätön aamiainen ja kai myös puuroton..

    no oh hoh.. minulla onkin kova homma, tapani omn aamulla iso muki kahvia ja kaksi palaa leipää..

    VastaaPoista
  5. Hyvän tuntuinen aamiainen!
    Pikkuhiljaa rupeaa tuntumaan, että minäkin "karppaan".
    Vaikka hankasinkin alussa vastaan. :)
    Karppileipä tuli juuri uunista.:)

    VastaaPoista
  6. Hyva jos karppaaminen sopii sinulle. Lucky you:) Pidan peukkuja. sE on ihanaa kun on hyva olo:)

    VastaaPoista
  7. Oi tämä näyttää tutulta. Minä en varsinaisesti karppaa, en siis laske hiilihydraatteja. Sokerit ja makeiset ovat jääneet automaattisesti pois, eli makeanhimo on nyt taltutettu. Jippii.

    Nähtäväksi jää kuinka mummeli selviää Ameriikassa.

    VastaaPoista
  8. Unohdin äsken kertoa, että olen avannut uuden blogin "viljatonta ruokaa". Se on nyt vielä ihan vaiheessa, mutta matkalta palattuani olen suunnitellut laittavani sinne kaikkea omaa reseptiä ja kirjoista löydettyä. Sieltä on sitten helppo hakea, kun muisti aina välillä pätkii.

    VastaaPoista
  9. vatsavaivojeni kanssa on ollut elämistä varsinkaan kun todellista vikaa ei ole löytynyt sitten sain neuvon eräältä toiselta mummolta aamupirtelö sekaan vain puolukoita ihan hemmetin pahaa (en voi sietää piimää) mutta uskokaa tai älkää toimii oikeasti. Nyt aloitin leivättömän kauden ei siis pullaa eikä muitakaan herkkuja puhumattakaan karkeista tai limuista.Nyt tässä odottelen rupeaako painoni putoamaan.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.