sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Taas Oslossa

Keväinen viikonloppu Oslossa oli taas sellainen kuin toivoinkin: lasten tapaamista, shoppailua, aurinkoista pääkaupunkia.

Majorstuan aseman kukkakauppa oli laittanut narsissit ulos ostajien ihailtaviksi.


Niinpä, norjalaiset rakastavat jalkapalloa. Minä en...


Aker Bryggellä oli aivan täyttä aurinkoisena lauantaina.


Taisi olla kevään lämpimin päivä ja jäätelö maistui hyvälta veden äärellä.


Näille lukemattoman monille maistui olut Bryggen monessa juomapaikassa. Niissä ei ollut istumapaikan löytäminen helppoa. Opiskelija valisti, että pieni olut tuolla maksaa 100kr! Minulla ei ollut ihan niin jano.


Historiallinen museo Kansallisgallerian takana on mukava paikka käydä tutkailemassa muitten maitten kulttuurihistoriaa.


Sain muuten tällaisen ihanan Bogy Shopin lahjapaketin keskimmäiseltä ja hänen tyttöystävältään.


Tultiin kotiin jo eilen illalla, kun koko mennyt viikko oli yhtä hulinaa. Nyt on sitten siivous- ja pyykinpesupäivä.

Mukavaa sunnuntaita teillekin.

3 kommenttia:

  1. Paljon on Oslossakin porukkaa kaduilla. MInä melkein hukuin Pariisissa siihen väenpaljouteen, mikä siellä oli, tuli oikein ahtaanpaikan tunne.

    Oslokin olisi näkemisen arvoinen paikka, yövytty vaan pikaiseltaan siellä vuosi sitten.

    VastaaPoista
  2. Eipä Oslossa näytä olevan lunta lainkaan!

    VastaaPoista
  3. Nyt olen saanut kaikki rästit luettua. Kivoja kuvia ja paljon asiaa. Viikossa ehtii paljon tapahtua. Me lomailimme Kreetalla ja teillä on jo syntynyt ihania karitsoita. Kiitos kivoista kuvista. Oikein alkaa tehdä mieli lähteä Norjassa käymään. Koskaan ei olla siellä käytykään.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.