sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kevään ensimmäinen

Kävimme eilen kevään ensimmäisellä autoreissulla lähiympäristössä. Lumet ovat sulaneet vuorillakin siihen malliin, että autoilu onnistui. Yleensä noille teille ei ole asiaa ennen toukokuun loppua.


Ajoimme alas tätä siksakki-tietä ja ihailimme alhaalla laaksossa virtaavaa Etna-jokea.


Taas yksi yö hallissa aivan hiljaista. Tämä on kyllä ennenkuulumatonta. Alan todella pelkäämään, että kohta rysähtää oikein kunnolla ja kaikki synnyttävät yhtä aikaa...

1 kommentti:

  1. Siellä on ihan sen näköistä että kohta löytyis korvasieniä hakkuaukeitten auratuilta alueilta ja ojanpenkoista.
    Toivottavasti ne uuhet alkavat kohta lampoa, terveen näköisiähän nuo ovat kuvissasi olleet, joten se nyt ovat vaan sattuneet tiinehtymään samaan aikaan toistensa kanssa, ja hieman myöhässä

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.