lauantai 7. syyskuuta 2013

Syyskuun ensimmäinen lauantai

Tänä lauantaiaamuna saimme herätä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Taas kerran. Syysilmat ovat suosineet meitä kyllä oikein olan takaa. On tähän muutama harmaa sadepäiväkin sisältynyt. Mutta suureksi osaksi elokuu oli kaunis ja lämmin loppukesän kuukausi.

Tänä viikonloppuna alkaa lampaitten kotiin keräily metsistä. Meillehän se oli tavallista syysarkea kymmenisen vuotta. Nyt viimeiset syksyt olemme saaneet keskittyä muihin harrastuksiin. Ja se tuntuu ihan hyvältä. Vaikka mikäpäs sen ihanampaa kuin liikuskella metsissä kauniissa syysilmassa. Mutta onneksi sinne metsään voi mennä muutenkin kuin vain etsiskelemään lampaita.

Eilen lähti yksi meidän omista vasikoista naapurikylälle lypsylehmäksi. Eihän Asta ole kuin pikkuisen vajaan vuoden nyt, mutta emänsä alkoi jo olla aika "valmis" lapsensa kanssa. Varsinkin kun uusikin on jo tulossa. Niinpä sopivan kodin löytyessä sai tyttö lähteä maailmalle. Tässä kuva Astasta heinäkuulta. Kuten kuvasta näkyy, niin maito maistui edelleen.


Kesän jälkeen kävimme Maikin kanssa taas kampaajalla. Etsin vuosikausia täällä Norjassa kunnon kampaajaa. Kukaan ei tuntunut "omalta". Kuinkas ollakaan, kunnollinen löytyi sitten lopulta tästä omalta kylältä. Marit on taitava ja ammattitaitoinen. Tekee siistia työtä, eikä ole ylihinnoitellut itseään. Kesän kuivattamia hiuksia kosteuttamaan ostin Maritilta tämmöisen öljyn, jota hipaistaan pari pisaraa pyyhekuiviin latvoihin pesun jälkeen. Ja kyllä on hiukset pehmeät käsittelyn jälkeen! Voin suositella. On todella riittoisa pullo, kun ainetta käytetään todellakin vain muutama pisära kerrallaan.


Minä lähden tästä katsomaan marjoja tuohon lähimetsään. Tosin taitaa olla siellä vielä aika märkää yökasteen jälkeen. No, voihan sitä käydä vaan kävelemässäkin ja nauttimassa kauniista syysilmasta.

Hyvää viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Nautinnollista syysviikonloppua Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Oi sua onnellista ettà olet lòytànyt hyvàn kampaajan....minà etsin vielà.

    VastaaPoista
  3. Minä ostin sellaisen iholle tarkoitetun öljyn tai siis kaksi pulloa, kun se on niin ihanan tuoksuista, että jäin siihen vähän niinkö riippuvaiseksi. Pitääkin laittaa sitä nyt ennen nukkumaan menoa. ;)

    VastaaPoista
  4. Ajattelin just tänään, että tämä on varmaankin parasta aikaa eläimille. Sopivan lämmintä, vielä vihreää syötävää eikä paljonkaan hyönteisiä :).

    Minunkin pitäisi varmaan alkaa etsiä kampaajaa, nyt hiukset vaan kasvaa... Tai sitten tilaan hyvät sakset netistä ja laitan ystävän asialle - on tällainen sopivan muodoton ponihäntäkampaus, että tässä ei onneksi paljon hiusmutoilijaa tarvita. Kunhan saa välillä vähän lyhenemään :).

    VastaaPoista
  5. Lämmintä on täälläkin ollut . On ollut pitkä kaunis kesä , tuntuu , että paras vuosikymmeniin . Kyllä on nautittu oikein olan takaa .

    VastaaPoista
  6. Täälläkin on nautittu upeasta kesästä ja aina vaan se jatkuu!
    Aika kuluu mattojen pesussa, puolukoiden ja omenoiden keräämisessä ja jalostamisessa. Kirjojen aika on vähän myöhemmin, kun tulee enemmän aikaa. Silloin on dekkarit enimmäkseen käsissä.
    Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.