lauantai 28. marraskuuta 2009

Julemarked i Maihaugen

Tana viikonloppuna on sitten perinteiset joulumarkkinat Maihaugenin ulkoilmamuseoalueella Lillehammerissa.

Maihaugen on minusta Lillehammerin paras nahtavyys. Tana vuonna tein sitten sen, mita olen jo muutaman vuoden ajatellut tekevani: ostin Maihaugenin vuosikortin ja olen nyt "De Sandvigske Samlingers Venner"-yhdistyksen jasen. Tama on Maihaugenin tukiyhdistys. Nyt paasen mina ja perheeni ja talvisaikana aina yksi vieraani kerrallaan museoalueelle ja sisatiloihin ilmaiseksi. Lisaksi tuen museon kehitysta ja toimintaa.

Ja tanaan oltiin Maikin kanssa sitten perinteisella joulunavauskeikalla.

Museoalueella oli aikamoinen maara kasitoiden, karkkien, kynttiloiden jne myyjia pienine kojuineen.


Riisipuuroa keitettiin valtavassa padassa.


Tallainen ihan havupukki koristi erasta risteysta.


Eras Lillehammerin kaupungin paivakodeista oli koristanut metsaa talla tonttujoukkiolla.


Tama myyja oli laittautunut poytansa mukaiseen asuun.


Joulukuusi keskella museoalueen toria. Siihen syttyivat valot pimeyden laskiessa.


Tassa on museon kaupunkiosan joulukatu.



Emme tehneet niinkaan paljoa ostoksia, mutta nautimme jouluisesta tunnelmasta. No, ostin mina sentaan kotitekoista omenatuoremehua, joka oli ihanan kirpakkaa. Maikki valoi kynttiloita, ratsasti ponilla, soi makkaraa, joi glogia ja soi kotitekoista pullaa.

8 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa päästä kanssanne joulumarkkinoille. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia, ihana tunnelma siellä markkinoilla. Tuo havupukki on kyllä paras :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivalta vaikuttava joulumarkkina,kiitos että pääsin mukaan kuvien kautta:-)

    VastaaPoista
  4. Joulumarkkinat ovat aina niin ihanan tunnelmallisia! Joka joulunnaika etsiydyn joillekin markkinoille, jos vain suinkin ehdin. - Olisikin vallan ihanaa piipahtaa eri maiden markkinoilla, mutta juuri ennen joulua minulla ei ole mahdollista pitää lomaa. Ainoa ulkomainen kokemus joulumarkkinoista minulla on kesäisen kuumasta Singaporesta, jossa kyllä korostui vain joulun valtava kaupallisuus. Voi sitä joulukrääsän määrää siellä!

    VastaaPoista
  5. Voi mitä ihanaa (joulu)tunnelmaa! Eipä ollut eilen Marttojen myyjäisissä samaa tunnelmaa ja iloa silmälle...siellä oli tasan kaksi myyntipöytää :D

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut kodikkaat markkinat. Tuommoiset tapahtumat on kyllä mukavia, varsinkin jouluaikana kun on jouluisia koristeita ja herkkuja. Kyllä täytyy jossakin myyjäisissä käydäkkin nyt joulun alla...

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava havupukki näin vuohifanin silmin. Mahtoiko olla kanaverkkoa sisällä?

    VastaaPoista
  8. Tirriliisa, kylla siina vaan varmaan oli kanaverkkoa sisalla. En katsellut sita tarkemmin.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.